Vieterin nurkka
Vieterin Nurkkaan voi lähettää palautetta ja juttutoivomuksia: vieteriin@hotmail.com
Vieterin Nurkan oma try-out alkaa ja palstan toimitus antaa lupaaville kynämiehille näyttöpaikkoja.
Olkaa hyvät.
KIEKKOA (14.9.2009)
SCHockey:n toiminta on virallisesti aloitettu ja jäällä on ehditty käydä jo pariin otteeseen. Harjoitusvuoro löytyi harjoitushallin puolelta, todelliseen lepakkoaikaan klo 22.15 alkaen. Tämä ei ainakaan Allekirjoittanutta haittaa, kotiväki näytti vihreää valoa ja pääasia että pääsee pitkästä aikaa jäälle. Niin, ja kuka sitä nyt arkena haluaisi mennä nukkumaankaan ennen kuin kello lyö 01.30.
Joukkueen GM sai kesän aikana pelaajalistaan haalittua yli 30 nimeä, mutta unohti samalla kertoa kaikille värvätyille, että lajin harrastamiseen tarvitsee myös varusteet. Ilmeisesti tämä on karsinut hieman pelaajalistaa. Parilla ensimmäisellä kerralla pelimiehiä kaukalossa on kurvaillut noin viitisentoista kappaletta. Muutaman kerran jälkeen joukkueen pääluku alkaa varmasti olla selvillä.
Vuoron ensimmäiset hikipisarat irtoavat jo tavanomaisesti kopissa, kun pitkän tauon jälkeen pelihommiin palanneet kaverit pukevat pelivarusteita. Joukossa on paljon entuudestaan tuttuja ja muutama uusi kasvokin, mutta silti kopin peittää kova puheensorina, kun pelimiehet utelevat toisiltaan missä järjestyksessä varusteet kannattikaan pukea. Samalla mietitään kannattaisiko teroittaa luistimet, kun edelliskerrasta on kulunut jo kaksi vuotta. Myös ylimääräiset käytetyt varusteet tekevät hyvin kauppansa.
Jos nyt joku tuntee hirvittävää poltetta päästä pelaamaan, niin ei muuta kuin varusteet kassiin ja keskiviikko-iltana hallille. Voi ottaa yhteyttä myös suoraan GM ”Faasha” Rautaruohoon, yhteystiedot löytyy: http://www.sch.fi/joukkue2382
Vieteri
ICE-HOCKEY, ICE-HOCKEY, TOTTA TOKI (24.4.2009)
Näin jääkiekon MM-kisojen alkaessa, intouduin kirjoittamaan muutaman rivin myös seuraamme perustetusta kiekkoporukasta.
Lähestulkoon koko tämän hetkisen rosterin voi bongata Ahmojen vuoden 1994 kausijulkaisusta. Itse asiassa pelaajia löytyy tuosta julkaisusta lähes jokaisen ikäluokan joukkueista. B:stä aina sinne keittiöjakkaran korkuisiin F-junnuihin saakka. Löytyy ryhmästä tosin pari kaveria, jotka vielä tuona vuonna vetivät ensimmäisiä luistimen piirtoja neliteräisillä hokkareilla oman isän tukemana.
Suuria puheita riittää loputtomiin, mutta totuus nähdään kun ensimmäiset harjoitukset pyörähtävät kesän jälkeen käyntiin. Onko Harjunpäällä tallessa ”se siisti ristikko”? Pystyykö Tommi vetämään enemmän kuin yhdet treenit ennen kuin ranne murtuu? Osaako Pantze vielä luistella? Ovatko Määserin tuuletukset yhtä hölmönnäköisiä? Onko Tikkakosken veljeksistä mihinkään? Torjuuko Nipa pelkkiin alasuojiin verhoutuneena? Kestääkö Soron maski lämäreitä?
Joukkueen puuhamiehenä toimii, juniorivuosinaan ”no smoking-team” kangaslappua pelipaitansa rinnassa ylpeästi kantanut, ”Faasha” Rautaruoho. Suurin kysymysmerkki onkin se, minkälaista arvostusta nämä entiset Ahmojen huippujuniorit nauttivat kaupungin liikuntatoimen suunnasta. Löytyykö harjoitusvuoro jäähallin pää-areenalta vai passitetaanko ryhmä, pois silmistä, nuorisohallin puolelle harjoittelemaan? Vai löytyykö vuoroja lainkaan?
Joukkueeseen odotetaan vielä kesän aikana huikeita vahvistuksia. Kunhan vaan terassit aukeavat niin saadaan sopimusneuvottelut käyntiin. Henkilökohtaisesti haluaisin vierelleni samaan ketjuun, 90-luvun alkupuolella erehdyttävästi permanentiltä näyttävissä kampauksissaan pelanneet, Pietin ja Hären. Nähtäväksi jää myös, että asettaako joukkueenjohto takavuosien tapaan pelaajia kurinpidollisista syistä siivoamaan jäähallia ringette-otteluiden jälkeen.
Joukkue kokoontuu ensimmäisen kerran kesällä, sen tärkeimmän, eli saunaillan merkeissä.
Vieteri KUKA LÄHTEE JA KUKA TULEE (16.4.2009)
Vaikka edellinen kausi on vasta päättynyt, eikä kaikkia onnistumisia ja pettymyksiä ole pystytty vielä käsittelemään, alkaa mielenkiintoisten spekulaatioiden aika tulevan kauden rostereista. Useampi alueen joukkue on ilmoittanut aloittavansa seuraavaan kauteen valmistautumisen ja try-out päivät ovat ilmoitettu seurojen sivuilla.
Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee alueella se, että lähes kaikki joukkueet jatkavat edellisen kauden sarjatasoilla. Ainoastaan Kaneetti saavutti nousun. Näin ollen tippuneita joukkueita ei pystytä tällä kertaa tyhjentämään parhaimmistoistaan.
Hämeen päässä Laaka jatkaa ykkösessä ja SC Top kakkosessa. Joukkueiden rakentelu tulee tällä seudulla jatkamaan varmasti perinteitä. Laakan nallemainen GM käy houkuttelemassa kaikki juniorit Top:sta, joilla on alkanut haituvat kasvamaan ylähuulen päälle. Tämä ei pelkästään ole Top:n junioritoiminnan älykästä hyödyntämistä vaan tarkoitus on myös säästää urheilutalon niukkoja parkkipaikkoja. Pelaajien käyttämät 50 kuutioiset kulkuvälineet eivät vie ottelupäivinä turhaan maksavien katsojien parkkitiloja. Toppi taas kaivaa lähiseudun seurojen 80- luvulla julkaistut kausijulkaisut esille ja draftaa sieltä tulevan kauden ykköskentän.
Järvenpäässä molemmat joukkueet, sekä Derius että SB-97 säilyttivät sarjapaikkansa. Näin ollen ex- kurkkutarhaajan ei tarvitse ainakaan etsiä ostettavia sarjapaikkoja tänä vuonna. Nyt voidaan käytettävissä olevat roposet hyödyntää joukkueen kasaamiseen. HIFK ja Derius ovat tehneet jo aikaisemmin yhteistyötä, joten odotettavissa on tämän jatkuvan edelleen. Se on ollut myös nähtävissä menneinä vuosina molempien joukkueiden menestyksessä.
SB-97 jatkaa varmasti samalla nuorekkaalla joukkueella. Nykyisen valmennuksen käyttämillä metodeilla ei uusia kannata ottaa, vaan käyttää vanhoja aivopestyjä ja huutamisesta kuulonsa menettäneitä pelimiehiä.
Kaneetti on kovaa vauhtia kasaamassa divarimittoja täyttävää joukkuetta. Taustoilla Jore yhdessä Ammattivalmentajan kanssa on käynyt varmasti läpi kaikki alueen pelimiehet. Huhujen mukaan lähialueen liigaseurat, mitä ne nyt sitten onkaan, ovat tyhjenemässä Keravan suuntaan.
SCH:lla tilanne on hyvä, tietenkin. Lähes kaikkien pelureiden kanssa on vielä vuosi sopimusta jäljellä. Eikä näitä pienistä rahoista pureta. Periaate on, että ykköskentän kavereista pitää saada divarinjengin kausikortti ja kakkoskentän kavereista yksi sulkapallotunti Kerava Areenalla (ihan vaan tiedoksi, jos joku divarijoukkue olisi SCH:n pelureista kiinnostunut).
Myös seuran sisällä ollaan oltu yhteydessä edustuksen pelaajiin. Kakkosjoukkueen GM Makkonen ilmoitti heti kauden päätyttyä, ettei edarin pelaajien kannata Kamerun-Smurffit ottelusarjan draftissa odottaa ihan kärkipaikkoja. On myös liikkeellä huhuja, että eräälle vantterammalle pakille olisi tarjottu jenkkifudiksen puolelta linjamiehen paikkaa. Sopimustilanteesta tullaan tiedottamaan myöhemmin lisää. Parin ykköskentän pelurin osalta on sovittu, että tiedotus tullaan tekemään vasta kun sopimus on päivitetty kolmen pidennetyn viikonlopun aikana käytävissä neuvotteluissa.
Ja lopuksi, älkää ottako mitään vakavasti, ainakaan salibandyä!
Vieterin kaveri Pantze
LEHDISTÖN VALINTA (13.3.2009)
Toimitus tavoitti Päivisen Akin vastaamaan muutamaan kysymykseen, heti eilisen Muurameen kohdistuneen pelireissun jälkeen. Alpo tunnetaan kaverina, joka ei bussin takapenkin kopuringissä lähde koputtamaan kuin ainoastaan kuvaparilla.
Toimitus lähettää samalla terveisiä, sille entiselle edustuksen pelaajalle, jolle puski kuumeen pintaan Kuopion reissulla muutamia vuosia takaperin. Tapaukseen ei liity mitään draamaa, ainoastaan reipas tappio, tuossa edellä mainitussa takapenkin korttiringissä.
Moro Aki, kerrohan lukijoille minkälainen kaveri minulla on tällä kertaa haastattelussa?
Moi, moi. Eli semmoinen perus sählääjä kentällä ja ehkä myös kentän ulkopuolella, niin ja tietysti himoreenaaja.
Olet ollut joukkueessa mukana jo pitkään, koko nelivuotisen kakkosdivaritaipaleen. Runko joukkueella on säilynyt melko hyvin vuodesta toiseen. Miten ajat joukkueessa ovat muuttuneet vai ovatko ne?
Eivät ne hirveästi ole muuttuneet. Tuntee kyllä jo itsensä aika vanhaksi nuorten joukossa, mutta vielä yritetään pysyä vauhdissa mukana.
Toinen nousukarsintapeli on nyt takana, minkälaisia ajatuksia parin ensimmäisen matsin jälkeen on mielessä? Joukkue ainakin tuntuu olevan iskussa, vaikka mennään jo maaliskuulla?
Joo, nyt on sitten jo yksi tappiokin mukana, mutta joukkue on kyllä kovassa iskussa ja henki hyvä. Tänä vuonna nousu on ainakin lähellä.
Sinut tunnetaan kaverina joka kuuluu, Aamupostin urheilutoimitusta lainatakseni, kipittäjäheimoon. Tällä kaudella mukaan on kuitenkin tullut hieman enemmän harhautuksen tapaista, onko miehellä vauhti hidastunut, mailatekniikka kehittynyt vai koetko jo pelkän ohijuoksemisen tylsäksi?
Vauhti on todellakin hidastunut ja näkö. Hyvä jos näyttää harhautukselta, kun pallo karkaa. Onneksi ulkonäkö vaan paranee vanhetessa.
Kuka on mielestäsi joukkueen kovin jätkä ja miksi?
Kaikki on kovia jätkiä, mutta nostetaan sieltä Tero ja Mako. Molemmat ovat melkoisia taikureita kentällä ja kentän ulkopuolella. Kova jätkä on muuten myös Niko "SIPA" Tikkari.
Mikä on Alpolle se Pahin Mahollinen?
Noh, emännät vaihtoivat puhelinnumerot, siis Makon ja mun. Niin, että kenen piikkiin nyt mennään?
Toimitus kiittää tästä, laita loppuun vielä terveisiä kotiyleisölle.
Kiitos kaikille katsojille tasapuolisesti, että olette jaksanut kannustaa. On kiva pelata, kun on yleisöä ja välillä jopa jotain meteliä.
Näin sanaili siis Aki, jonka voi nähdä jälleen tänään Martin parketilla juoksemassa ohi vastustajan pakeista.
Vieteri
SIKARIPORRAS (9.3.2009)
Tällä kertaa toimitus sai tilaisuuden haastatella oikeaa sikariportaan kaveria, kun Paavo Koskelin varasi hieman kallista aikaansa ja suostui haastatteluun. Pantze toimii yhdessä Tuomisen Peten kanssa edustuksen joukkueenjohtajina. Peteä ei toimitus tavoittanut, viimeinen viesti mieheltä kuulemma on tullut jostain Kaukoidästä. Mies on mitä ilmeisimmin jossain Thaimaan rannoilla "sopimusneuvotteluissa". Viimeisin wc-paperin myyntikampanja taisi olla menestys?
Terve Paavo, jos kuvailet itseäsi kahdella lauseella, mitä saamme vastaukseksi?
Rippikoulun käynyt upseeri ja vielä herramies. Omasta mielestä olen hyväkin seuramies, muiden mielestä varmaan säälittävä juoppo.
Miten "eksyit" mukaan edustusjoukkueen toimintaan?
Huomasin, että Peteltä alkoi hiukset lähteä liian tekemisen takia, joten päätin ojentaa auttavan käteni avuksi. Olen ajat sitten kasvanut hiusrajani yli, joten ei enää haittaa tuo harveneminen.
Meillä on tässä hyvin aikaa, joten kerro lukijoille mitä kaikkea toimenkuvaasi edustuksen taustalla oikein kuuluu?
Kaikkeen sitä tulee sotkeuduttua. Otteluennakot, raportit, tilastot, sponsorit, varusteet, pelitapahtumat, tuki ja turva, sekä pelaajien iltavapaa hakemuksien tekeminen kotiväelle hyvillä perusteilla. Vaikka hommaa riittää, niin omasta halusta tässä ollaan mukana. Kun eivät enää taidot riitä päästäkseen kokemaan sitä kuuluisaa pukukoppi elämää pelaajana, niin tämä on yksi vaihtoehto.
Pelaajille tulee maileja mittariin kentällä, sinä keräät mailisi kotiotteluissa jo ennen aloitusvihellystä. Riittävätkö askelmittarissa numerot joka kerralla?
Kyllä siinä tulee juostua ennen peliä enemmän kuin osa pelaajista pelin aikana. Ei siksi, että olisi kiirus tai liikaa hommia, vaan että näyttäisi tärkeämmältä kaverilta. Mutta otteluita vartenhan tätä hommaa tehdään. Jotenkin täytyy olla omalla tavallaan perverssi, jos käyttää jokaista kotiottelua kohden vapaa-aikaansa kymmenisen tuntia ennakosta aina raporttiin saakka. Onneksi en ole vaan vielä tajunnut sitä.
Millaisia ajatuksia, sunnuntaina alkanut, nousukarsintasarja joukkueenjohtajassa herättää? Kasvavatko play-off "pensselit"?
Kyllä sitä pensseleitä pitää ainakin hetki kasvattaa. Heti kun eivät enää avaa kotona ovea tai joku mainitsee pään olevan väärinpäin, niin voi ruveta harkitsemaan karheen pyyhkeen käyttöä.
Pleijarit vaan lisää intoa tehdä näitä hommia. Runkosarjan matseista osa oli täysin turhia ja tuntui jokseenkin turhalta järjestää mitään tapahtumaa, kun vastustajia valuu paikalle kourallinen. Lähinnä tämä oli sääli yleisön kannalta. Ekassa matsissa paikalla oli kohtalaisen hyvin yleisöä, joten toivotaan, että heille voidaan tarjota hyvä tapahtuma pelin lisäksi.
Kerro perustelun kera, kuka on joukkueen kovin jätkä?
Muita mukaillen tämä on paha. Kovia puhe- ja panomiehiä tuntuu olevan joukkue täysi, ainakin omasta mielestään. Muta kyllä mä kovimmaksi jätkäksi laittaisin Päivisen Alpon. Kentällä on melkoinen virtuoosi pelkästään jalkojensa takia. On aina mukana joukkueen eteen tekemässä sata lasissa.
Mikä on Pantzelle se Pahin Mahollinen?
Tulee noita raportteja yleensä kirjoiteltua keskieurooppalaiseen tapaan, eli punaisen juoman äärellä. Välillä on joutunut kyselemään jälkikäteen kenen tekemiä raportit ovat. Onneksi olen vielä tähän asti selvitty ilman käräjiä eikä ole kuin kerran tullut laitettua itsensä maalintekijäksi tilastoihin.
Kiitos haastattelusta, laitahan vielä tuttuun tapaan omat terveisesi katsomoon.
Kolme peliä vielä jäljellä himassa ja kyllä pitäisi saada se kahden sadan katsojan raja rikki. Eli kaikki Martin lehtereille nauttimaan salibandystä. Huutaa saa muutakin kuin "eihän ne osaa ees juosta".
Vieteri
PELIPAITA, SHORTSIT, SUKAT... KAIKKI ON TALLELLA (7.3.2009)
Toimitus jututti edustuksen pelaajista, kakkoskentän sentterinä pelaavaa, Jäntin Henriä. Nuorimies siirtyi viime kesänä muutaman muun pelaajan kanssa Hyvinkään naapurista Nurmijärveltä SCH:n riveihin.
Hegelle jos laitat tekstiviestiä, niin asia kannattaa sisällyttää ensimmäiseen lauseeseen, sillä mies ei yleensä jaksa lukea koko viestiä. Hän ei paljon siviilisäädystään huutele, mutta mies saapuu usein autolla saunailtoihin. Jos sitten auto on jäänyt kotiin ja pari saunajuomaakin on tarttunut matkaan, kuluu loppuilta kaverin kuiskaillessa puhelimeen: "-Mä oon sitten huomenna sun kanssa..."
Morjensta pöytään! Heti alkuun parilla sanalla, millainen kaveri on Henri Jäntti?
Heti alkuun aika paha, joku muu osaa varmaankin kertoa paremmin.. Huono muisti mulla ainakin on, joskus saattaa unohtua asioita/esineitä.
Pelaat ensimmäistä kautta Hyvinkäällä, miltä pelaaminen täällä on tuntunut ja mikä sai sinut valitsemaan juuri SCH:n?
Pelaaminen on tuntunut kaiken kaikkiaan erittäin hyvältä, päässyt pelaa oikeastaan tuttujen kavereitten kanssa, ei valittamista. SCH:n valintaan ei kyllä oikeastaan mitään ihmeellistä liittynyt, Hyvinkää oli tarpeeksi lähellä Nurmijärveä ja sitten muutama SB-Pron peluri oli kanssa siirtynyt, niin aika semi-easy valinta.
Runkosarjan jälkeen kaverin nimi on joukkueen sisäisen +/- tilaston kärkipaikalla. Mistä tämä johtuu, onko tilastomiehen toinen silmä katsonut kirkolle ja toinen pellolle?
Kyllähän se tieto hieman puskista tuli. Kukas ne tarvittavat maalit on oikein sitten tehnyt?
Veikkaan että minä (meidän kenttä) on kunnostautunut enemmän kyllä omien puhtaana pitämiseen ja sieltä on välillä tullut sitten onnistumisia maalien muodossa. Kyllä se kait siitä lähtee, että kun sinne kentälle mennään, niin laitetaan ne haalarit päälle ja pistetään itseensä likoon siellä.
Millä mielin Henkka lähtee pitkään odotettuihin karsintapeleihin?
Tosi hyvillä fiiliksillä. Tuntuu ainakin siltä, että tässä oltaisiin nyt niin kovassa iskussa, kun vaan mahdollista. Tai ainakin aika lähellä sitä, jos vaikka verrataan mitä se oli alkukaudesta. Sen suhteen tässä kauden aikana on kaiketi tehty oikeita asioita.
Olet tunnettu ns. lyöntilaukauksestasi, en malta olla kysymättä, kuka sinulle on opettanut kyseisen "lämärin"? Mr. Miaygi?
Joo tosiaan siitä on tullut vähän niin kuin mun tavaramerkki. Se on maalivahdille erittäin paha, vai mitä Janne? Seuraavalla kaudella mut otetaan varmaan erikoisvartiointiin, etten pääse niin paljoa sitä käyttämään. En hirveästi haluisi puhua siitä miten/kuka sen on opettanut tai mistä se on opittu.. Vähän arka paikka mulle.
Kuka on mielestäsi joukkueen kovin jätkä ja miksi?
Hmmp.. Tää on paha. Varmaankin Tero. Se pitää huolen, että joukkuehenki pysyy mahdollisimman korkealla ja se on opettanut mulle, että mitä hyvä joukkuehenki on.
Mikä on Henkalle se Pahin Mahollinen?
Bläkäri ehdottomasti, oon yritittänyt sitä kyllä vähentää. Ja treenien ohi päiväunilla nukkuminen saa aikaan kovinkin voimakkaita tunteita.
Kiitos ajastasi, laita vielä lopuksi terveisiä katsomoon.
Ovatkohan mun mustat Asicset siellä? Jos joku tietää niistä, niin tuokaa viimeistään ne klo 17.30 sunnuntaina Marttiin, että pääsen alkulämpöihin.
Näin sanaili siis Henri Jäntti, joka jätettiin keskittymään tulevan sunnuntain karsintapeleihin.
Vieteri
VEKO, LAITILAN VEKO (5.3.2009)
Toimitus tapasi, näin karsintojen alla, edustuksen pelaajista Vesa Laitilan. Tämä Hyvinkään yöelämässä viihtyvä, kovasta kesäharjoittelustaan tunnettu pelaaja, pelaa tulokaskautta edustuksen riveissä. Viime kevään try-outissa kovalla liikkeellään valmennusportaan vakuuttanut Veko lupasi lyhyen juttutuokion.
Moro Veko! Kerro lukijoille, millainen kaveri on Laitilan Vesa?
Tyhmä jätkä. No eipä varmaan se pukuhuoneen hiljaisin kaveri. Aina pyrkimässä keskipisteeksi eikä jää sivustaseuraajaksi.
Joukkue saavutti ensimmäisen tavoitteensa eli paikan I-divarikarsinnoissa. Miten kommentoisit runkosarjaa omalta osaltasi? Kiikarit meni ainakin rikki?
Oman tontin hoidin hyvin runkosarjassa, eli viihdytin kakkoskiipperiä villapaita päällä parhaani mukaan. Ja noista kiikareista sen verran, että se toinen linssi on vielä rikkomatta!! (pitää huudella kovempaa).
Sunnuntaina on edessä sitten ensimmäinen karsintapeli, miten joukkue on tähän valmistautunut?
Harri Ollin sanoin: V*****ko se sulle kuuluu.
Oikein, kaikkea ei pidä medialle paljastaa. Otetaan seuraava kysymys. Sait tulokkaana vastuullisen tehtävän eli joudut huolehtimaan joukkueen noin 7 kg painavasta cd-soittimesta. Minkälaista musiikkia kopissa tullaan kuulemaan?
Nakki napsahti, kiitos Telikselle ja muille myötävaikuttajille. Musiikki tulee olemaan raskasta gangsta rappia koko 2300km.
Joukkue matkaa vieraspeleihin bussilla reilut 2 300 km seuraavan neljän viikon aikana. Miten aiot kuluttaa aikaasi tien päällä?
Pelailen Uunoa Samulin kanssa ja annan tippejä Telikselle yöelämään.
Otetaan tähän loppuun vielä pari pakollista kysymystä. Kuka on joukkueen kovin jätkä ja miksi?
Ei puhettakaan, se on Kalu! Aina mukana!
Mikä on Vekolle se Pahin Mahollinen?
Huono tukkapäivä.
Kiitos haastattelusta, laita loppuun vielä terveisiä katsomoon.
Kiitti! Kaikki katsomaan divarikarsintoja Marttiin ja kannustamaan SCH 1-divariin!!
Näin lyhytsanaisesti vastaili siis tällä kertaa Veko toimituksen kysymyksiin. Miehellä oli kiire lenkille, joten saamme olla tyytyväisiä edes tähän. Toimitus pahoittelee, ettei Vekosta valitettavasti löydy yhtään pelitilanne kuvaa.
Vieteri
MARKKO, KUIDAS KÄSI KÄIB? (12.2.2009)
Toimitus tapasi, tällä hetkellä loukkaantuneena olevan, edustuksen hyökkääjän Marco Takasen ja Mako vastaili muutamaan kysymykseen.
Moro Markko, kun nyt teen haastattelua sinusta, niin kerrohan minkälaisesta kaverista on kysymys?
No morjensta Vieteri. Tähän kysymykseen varmaan pitäisi kysyä vastausta kavereiltani, mutta omasta mielestäni olen melko sosiaalinen ja kaiken kaikkiaan mukava ja harmiton kaveri.
Noinkin nuoreksi kaveriksi olet ehtinyt pelata salibandyä eri puolilla Suomea, valaise lukijoita hieman lisää. Kerro lyhyesti mistä homma lähti ja miten on tähän päädytty?
Reikäpallon perässä tosiaan on tullut juostua jo pian 20 vuotta. Sählyn peluu alkoi 6 vuoden ikäisenä, kun velipojat löivät mailan käteen ja ottivat sählyvuorolle mukaan. Veljeni Samuli sitten sai minut järkättyä SC-Bluesin try-outille ja siitä se sitten lähti. Bluesissa pelasin kaikki junioripelini ja lisäksi miesten 3 divaria. Silloinen valmentajani Tommy Koponen oli siirtymässä Seinäjoelle nostamaan SPV nimistä ryhmää suomen tietoisuuteen ja kysyi, että josko lähtisin mukaan. No niinhän siinä sitten kävi ja pelasin SPV:ssä 2 kautta 2 ja 1 divaria.
Sitten olin jo valmis jäähdyttelemään ja menin pelaamaan JyRään 4 divaria.Noo, sitten kipinä syttyi uudestaan ja lähdin Happeen mukaan kokeilemaan siipiäni liigassa. Siellä en saanut paikkaani vakiinnutettua ja päätin lähteä farmijoukkue O2:sen mukaan pelaamaan taas 1 divaria.Sitten halusin pitää jälleen hauskaa ja lunastin Ikhtykseltä jääneen sarjapaikan nimiini ja keräsin kavereista joukkueen, jolla lähdimme pelailemaan 3 divaria.Seuraavaksi päätimme muuttaa Jyväskylästä etelään päin ja näin sitten päädyin pelaamaan SCH:n paitaan.…lyhyemmin ei oikein saanut selitettyä.=)
Ensimmäisellä SCH-kaudellasi asuit ja työskentelit Hämeenlinnassa, sitten siirryit töihin Hyvinkäälle ja löysit asunnon täältä. Mutta nyt sitten taas kuljet Hyvinkäältä Hämeenlinnassa töissä? Näin paljasjalkaiselle etelänmiehelle ei tuo matkaaminen maistu, mutta Keski-Suomessa on varmasti totuttu hieman pidempiin siirtymiin?
Asia pitää kyllä osittain paikkaansa. Ensimmäisen kauden tosiaan Hämeenlinnasta kuljin Hyvinkäällä, mutta nykyinen työpaikkani on Riihimäellä, ei siis Hämeenlinnassa, jossa toki on yrityksemme pääkonttori.
Miten olet muuten viihtynyt Hyvinkäällä sekä SCH:ssa, ei sentään tarvitse takaisin Hämeenlinnaan muuttaa?
Hyvinkäällä ja etenkin SCH:ssa olen viihtynyt erittäin hyvin. Tärkeintähän on, että tiimi toimii ja saadaan palautetta! Hämeenlinnaan ei ole tarkoitusta muuttaa takaisin, vaikka kaunis kaupunki onkin.
Puhutaanpas sitten välillä itse lajista eli miten mielestäsi kausi on mennyt, näin joukkueen näkökulmasta ajatellen?Kausi on mennyt siinä mielessä hyvin, että tavoitteeseen ollaan nyt pääsemässä. Loukkaantumiset ovat hieman olleet harminamme, mutta onneksi pelaajia on ollut riittävästi. Vielä kun oppisimme puolustamaan joukkueena, niin olisimme aika kovia!=)
Mitenkäs sitten nuo omat pelisuorituksesi, oletko saanut mielestäsi riittävästi ”facetimeä” Aamupostin urheilusivuilta?
Oma peli on kulkenut tällä kaudella ihan kohtalaisen hyvin, mutta siihen nähden ”facetime” on mielestäni jäänyt yllättävän vähälle. Ikä lienee tehnyt kasvoissani tehtävänsä.
Näyttäisi siltä, että joukkue etenisi karsintoihin asti, jossa pelejä on vielä kahdeksan lisää. Millä mielillä Mako lähtee karsintoihin?
Mako lähtee karsintoihin hyvillä mielin pelaamaan hyviä ja kova tasoisia pelejä. Toivotaan vaan, että kylki paranee siihen mennessä hyvin.
Kuka on mielestäsi joukkueen kovin jätkä ja miksi?
Paha kyssäri, koska joukkueessa on monta kovaa jätkää, mutta haluaisin nostaa muutaman nimen esiin. Ensinnäkin on tämä iloiseen kipittäjäheimoon kuuluva Aki Päivinen, joka on kova jätkä kentällä ja sen ulkopuolella sekä Kimmo ”Kapu” Tolvanen jolta olen oppinut paljon uusia ”liikkeitä”. Erikoismaininnan ansaitsevat Vallinkoski ja Ylätalo.
Mikä on Makolle se Pahin Mahollinen?Pahin mahollinen on pitkä loukkaantuminen.
Kiitos haastattelusta ja toivottavasti nähdään mies taas nopeasti kaukalossa muiden mukana.Lähetä vielä loppuun terveisiä joukkueen kannattajille ja faneillesi?
Tulkaahan kaikki seuraamaan loppuja kova tasoisia otteluita ja muistakaa kannustaa kovaan ääneen, niin on mukava pelailla. Kaikille mun kahdelle fanille erittäin paljon terveisiä ja kiitos kannustuksesta!=)

Vieteri
PARI KYSYMYSTÄ (5.2.2009)

Toimitus tapasi joukkueen maalivahdeista kookkaimman eli Janne Telirannan ja mieheltä liikeni aikaa vastata muutamaan kysymykseen.
Moro Telis, kerro itsestäsi muutamalla lauseella, millainen kaveri on kyseessä?
Terve mukava valkku. Heti kärkeen vaikea kymysys, nooh sanotaanko että varmaan aika vilkas ja villi tapaus. Eli aina pitää olla actionia ja hässäkkää. Ja tuskinpa niitä joukkueen hiljaisimpia..
Liityit joukkueen mukaan jokunen vuosi sitten ja aluksi kävit vain harjoituksissa ottamassa koppeja. Kauden jälkeen kuitenkin lähdit mukaan päätösristeilylle ja sieltä palasit sopimus taskussasi. Miten sait seurajohdon vakuuttuneeksi kyvyistäsi eli mitä oikein tapahtui? SCH:n harjoituksiin oli helppo tulla, koska silloin joukkueessa pelasivat jo Halttunen ja Jumisko tuolta kommunistikylämme puolelta. Ja melko pianhan siinä porukkaan alkoi tutustua, viimeistään sitten laivareissulla, jonne oli pakko lähteä kalastelemaan sopparia tulevalle kaudelle:) Luulen että seurajohto vakuuttui siitä että, en kukkoillut heille reissussa, vaan jollekin aivan toiselle taholle.
Mikä sai miehen vaihtamaan Karkkilasta Hyvinkäälle, veivätkö Componentan ulkomaalaisvahvistukset kaikki naispuoliset fanit? Componentan ulkomaalaisvahvistukset... Niistä voisi kirjoittaa kirjan. Heitä on ollut niin, niin paljon vuosien varrella ja aina on sattunut ja tapahtunut.. Milloin on autoa ojassa, rattijuopumusta, päihteitä, perheenrikkomista jne. Ja se on tosi, että kovasti nuo pitkät tummat pojat ottavat "tilan haltuun" Karkkilan ainoassa paikallisessa. Koita siinä nyt sitten mennä tytöille pätemään kolme päätä lyhyempänä ja metrin leveämpänä. Mutta Karkkilasta Hyvinkäälle toi oikeasti se, että rakkaan oman seuramme (KSB) toiminta alkoi
hiipumaan pahasti seuran 10 ikävuoden kohdalla.. Ei ollut junioripohjaa, ja vanhat jarrut halusivat alkaa neppailemaan ämpärisarjoissa ja me "nuoret" -81 syntyneet jäimme vähän luu käteen. Jos halusi pelata vielä salibandyä edes jollain muulla tasolla kun 4-6div, niin oli pakko katsoa muihin kaupunkeihin. Tuomisen Petri toki tulee mieleen pääjehuna tuossa omassa jengin vaihtamisessani, olisiko ihan jopa muistanut allekirjoittaneen jostain Hyvinkää vs Karkkila salibandymatsista Karkkilan maalilla ja kun tämä "joukkopako" Namulasta Hygeen oli jo alkanut Jumiskon ja MoppiTimon muodossa, niin ajatteli Pete varmaan että miksei siinä samassa kärryssä voisi matkustaa myös tuo hieman isompi kaveri ja kutsui treeneihin mukaan.
Miten olet joukkueessa viihtynyt? Hyvin. Ainahan sitä saisi tiimillä enemmän salibandyn ulkopuolisia juttujakin olla yhdessä, mutta jos nyt karsintoihin etenemme joukkueena, ja sen jälkeen kauden päätösristeilyä, niin uskon että helmi-huhtikuun aikana tapahtuu vielä paljon kaikkea todella hauskaa! Ja joukkueeseen kuuluvat taustahenkilöt (Hämö, Pete, Pantze, Arppa, jne) ansaitsevat ison kiitoksen panoksestaan pelaajien viihtyvyyteen. Pelaaja voi keskittyä vain olennaiseen, kun muut hoitavat taustalla hommat upeasti kuntoon. Se lisää viihtyvyyttä kun homma toimii kun Karkkilan metro.
Entä kuka on joukkueen kovin jätkä ja perusteluja tälle? Heh, koppihan on täynnä kovia jätkiä:) Paljon loistavia persoonia, mutta onhan siellä tietyt kaverit eniten äänessä: Ökä, Vesku ja kai Allekirjoittanut. Mutta Tolvanen on aika kova jätkä, kai kapteenin pitää ollakin? Ja tietenkin Kalu & Jole! Ne ovat tosimiehiä, ne eivät puhu vaan ne P****!
Palataan sitten hieman itse haastateltavaan. Telis, mistä johtuu että heität salibandypalloa kuin pikkutytöt? ( Jokainen voi kotona kokeilla heittää palloa sillä ”väärällä” kädellä, niin saa jonkinlaisen kuvan kaverin heittotaidoista.) Voi Kusi.. Perustellaan vaikka sitten näin: Luojahan jakaa kaikenlaisia lahjoja ja lahjakkuuksia oman kieron mielensä mukaan. Minulle ei osunut arvonnassa pesäpalloilijan heittokättä. Sain tosissaan jonkun pikkutytön heittotekniikan, jolla on kai pallon sijaan tarkoitus heittää ainoastaan käsilaukkua.
Tästä luontevasti seuraavaan kysymykseen eli tilastoja katsellessa kohdallasi on vielä puhtaat ”kiikarit”. Neljä runkosarjan peliä jäljellä, saadaanko tähän muutosta? No koska tosissaan teku on mikä on, niin on pitänyt kehittää jotain muuta. Eli jo viime kaudella lanseerasin ns. "peliä edistävän vieritysavauksen” (rekisteröity tavaramerkki), sillä oli tuloksena viimekaudella tehot 0+4, mutta tälle kaudelle tuomani uusi "kauan viipyvä kaari avaus" ei ole vielä tuottanut tosiaan yhtään tehopongoa. Siis itselle, vastustajalle kyllä:) Eiköhän noissa loppupeleissä ne kiikarit saada rikki? Alpo, Maco! Apua?
Miten valmennus mielestäsi suhtautuu tähän? Luottavat avaukseeni, oletukseni mukaan, kuin veli venäläiseen.
Miten päättäisit seuraavan, kohtuullisen pitkän, lauseen? Kun pallo menee oikealta tolpalta ohi, osuu takalaitaan ja kimpoaa siitä toiselle tolpalle, maalivahti… .. voi alkaa jo etsimään katseellaan lähintä omaa pelaajaa jota alkaa syyttää kun ei hoitanut hommaansa särmästi. tai
... voi lähteä ottamaan huikan mehua vaihtopenkiltä:)
Kerro mikä on Teliksen silmissä Pahin Mahollinen? Kirkas viina ja matkustaminen. Matkustaminen ja alkoholi tai matkustaminen Koistisen kanssa on aika epämiellyttävää. Olo on silloin pahin mahollinen. Ei vaan, se että jo pitkään vaivanneet polvet sanoo itsensä irti. Se olisi taatusti päätös omille maalivahdinhommilleni.
Lopuksi, mitä haluaisit sanoa joukkuetovereillesi, jos joku heistä sattuu tämän jutun lukemaan? Älä lyö enää!
Lähetä vielä terveisiä joukkueen kannattajille. On ollut mukava huomata kotipeleissä ja nettisivuillamme, että porukalla on kiinnostusta pelejämme kohtaan ja yritämme kovasti päästä tavoitteeseemme, eli karsimaan sarjanoususta 1. divariin ja sitä kautta sitten saada Marttiin muutamia todella hyviä salibandy-otteluita jo tälle keväälle. Niihin peleihin sitten kummit ja kaimat mukaan ja ääntä kehiin!
Hei Tänks! Vieteri
”KENTÄN POLIISI” (27.11.2008)
Päätin kirjoittaa muutaman sanan mm. salibandyliigassa tällä kaudella paljon puhutusta erotuomaritoiminnasta. En väitä sitä pestiä helpoksi hommaksi, mutta kaikki siinä olevat ovat ymmärtääkseni mukana vapaaehtoisesti ja jopa rakkaudesta lajiin.
Tuomaritoiminta II-divarissa on vuosi toisensa jälkeen ollut kutakuinkin samalla tasolla, vaikka sarjassa on vuosi vuodelta enemmän joukkueita mukana, joilta löytyy valmennus, pelitaktiikka, hyvän taitotason omaavia pelaajia ja halua pyrkiä ylemmälle sarjatasolle. Toki poikkeuksiakin tuomariosastolta tässä mielessä muutamia joka kausi löytyy, mutta he siirtyvät parin hyvän kauden jälkeen viheltämään ylemmän sarjatason pelejä. Tietenkin osa haluaa pyrkiä eteenpäin sielläkin suunnalla ja hyvä niin. Ainakin näin olen asian ymmärtänyt, kun nämä kaverit kuvioista seuraavalla kaudella häviävät.
Tällä kaudella parissa vieraspelissä on joutunut todella ihmettelemään tuomarien toimintaa. Esimerkiksi jälkipelaaminen ja tahalliset vahingoittamisyritykset on erotuomareiden saatava kitkettyä otteluista pois. Jos tilanteessa näkee rikkeen, niin silloin on nähtävä myös siinä samassa paikassa tapahtuva ”kostoisku”. Pitää keksiä parempaa sanottavaa kuin: ”-Vihellän mitä näen”, tai sitten ei kannata kommentoida ollenkaan. Esimerkiksi yhden tällaisen tilanteen seurauksena yksi pelaajamme joutui loukkaantuneiden listalle pariksi viikoksi ja vamman aiheuttanut jälkipelaaminen jäi täysin näkemättä, vaikka tilanteesta oli juuri vihelletty vapaalyönti ja kosto tapahtui heti vihellyksen jälkeen siinä samassa paikassa.
Jos näkee, että pelaaja pyrkii toistuvasti vahingoittamaan kanssapelaajia, täytyy asiaan puuttua ennen kuin joku loukkaantuu. Tietysti ei voi puuttua, jos ei näe
En tiedä miten ennen ottelua on sovittu, mutta välillä on nähnyt tapauksia, että pelissä tuomari A hoitaa käytännössä tuomaroinnin ja tuomari B ainoastaan yhtyy A:n näyttämiin käsimerkkeihin sisäänlyöntien osalta.
Uskoisin, että ottelun saisi pysymään hanskassa pitämällä saman linjan läpi ottelun ja näyttämällä pelaajille, että turhasta/jatkuvasta suunsoitosta lähtee istunnolle. Ja myös sitten tarpeen vaatiessa näin toimia. Jos viheltää miten sattuu ja vielä kommentoi pelaajille jotain typerää, niin se on vähän sama kuin heittäisi bensaa liekkeihin. Rikkeen jälkeen tuomareille jatkuvasti purnaavat pelaajat istumaan pariksi minuutiksi jäähylle, niin luulisi tyylin muuttuvan.
Muistaakseni viime kaudella eräs liigastatuksen omaava tuomari ilmoitti Nurmijärvellä, että ei aio kuunnella enempää suunsoittoa kummaltakaan penkiltä ja että seuraavasta suunsoitosta lähtee kaveri jäähylle. Toimi yllättävän hyvin.
Valmentajille peräänkuuluttaisin sitä, että pidetään oma penkki hiljaisena. Kyllä se mopo lähtee käsistä välillä sielläkin, jos oman joukkueen peli ei pysy kasassa ja kentällä tehdyt koiruudet jää huomaamatta. Joukkuetta tuollainen toiminta ei tietysti auta, päinvastoin.
II-divarissa eri joukkueiden pelaajien välillä on suuriakin eroja pelaajien taitotasolla ja pelikokemuksessa. Monissa joukkueissa on useita divaria ja liigaakin vuosia pelanneita pelimiehiä, jotka ovat siirtyneet ”jäähdyttelemään” II-divariin joko iän puolesta tai yksinkertaisesti siksi, että aika ei riitä pelaamaan ylemmillä sarjatasoilla. Vastaavasti sitten osassa porukoita on vuosia alemmilla sarjatasolla pelanneita kavereita, jotka kokeilevat taitojaan ensimmäistä kertaa liiton kilpasarjassa. Tuomareille tämä on varmasti haastavaa, kun toiset ovat tottuneet kovaan ja puhtaaseen fyysiseen peliin ja toiset keskittyvät enemmän mailaanlyömiseen, koska ovat niin pelanneet aiemminkin.
No, ihmisiä tässä kaikki ollaan niin tuomarit kuin pelaajatkin ja tekevälle sattuu. Kunhan ei satu joka ilta…
Vieteri MIUKUMAUKU (29.10.2008)
Ajattelin vielä hieman kommentoida edustusjoukkueen lohkon joukkueiden nettisivuja. Näin työajan puitteissa paljon internetissä roikkuvana kaverina tulee välillä vierailtua lohkomme muidenkin joukkueiden kotisivuilla. Harvoilla sivuilla mitään raportteja saati otteluennakoita on kuitenkaan luettavissa. Nyt taas joku ajattelee, että: ”Hei, tää on vaan kakkosdivaria!”. Itse ajattelen lähinnä asian niin, että mitä hyötyä nettisivuja on pitää yllä, jos niihin ei viitsi mitään uusia juttuja määrätyin väliajoin lisäillä.
Aloitetaan nyt sitten vaikka nykyisen sarjataulukon määräämässä järjestyksessä ylhäältä alaspäin.
Tällä hetkellä lohkon piikkipaikalla olevan keravalaisen Kaneetin sivuilta, löytyy melkein joka ottelusta raportteja ja välillä myös ennakoita. Ne ovat pelaajan kirjoittamia, mikä jutuista vähän paistaa läpi, mutta ovat kuitenkin pääosin ihan asiallisia juttuja. Vieraskirja on hyvin aktiivisessa käytössä ja parina viime vuotena kirjoittajat ovat olleet nostamassa joukkueen jo valmiiksi divariin, ennen ensimmäistäkään harjoitusottelua.
Omista kotisivuistamme voi mainita sen, että edustuksen sivuilta löytyy ennakot ja otteluraportitkin ovat luettavissa yleensä viimeistään maanantaisin, kun viikonlopun ottelusta on palauduttu. Myös seuramme muiden joukkueiden otteista olisi mukava lukea raporttien muodossa, jotka ovat kirjoitettu muualle kuin keskustelupalstalle muutamalla rivillä.
Jokelan ylpeyden Deriuksen sivuilta löytyy raportit melko nopeasti ottelun jälkeen. Sivuilta löytyy myös tiedotteet parista kotiotteluiden siirretyistä ajankohdista. Herääkin kysymys, että onko Sakari mennyt varaamaan syksyllä Järvenpää Areenan molemmat kentät sulkapalloilijoille?
Kerkkoon sivuilta löytyi aikaisempi päivitys jostain kesäkuulta ja toinen päivitys heti perään lokakuulta. Omia raportteja vielä odotellessa, on päivittäjä kuitenkin lisännyt linkin Deriuksen otteluraporttiin, jotta kovimpien fanien tiedonjano tulee sammutetuksi. Tärkein kuitenkin löytyy etusivulta, eli seuraavan saunaillan ajankohta ja vieläpä hyvissä ajoin.
SSV II:n omilta sivuilta ei juuri mitään löydy, mutta ”emoseuran” sivuilta, sitten löytyvätkin otteluraportit ”kakkosjoukkueen” otteista.
Takatolpan sivuilta ei ole päivityksiä enää hetkeen löytynyt. Vieraskirjasta voi silloin tällöin käydä lukemassa kirjoituksia vastustajajoukkueiden pelaajilta, joita kohtaan joukkue on tehnyt ”vääryyttä”. Yleensä nämä kirjoitukset ilmestyvät sivuille kauden lopulla tai kesällä, kun on taas lohkojakojen ja sarjaan ilmoittautumisten aika.
Järvenpääläisen SB-97:n sivustoilta ei kausiennakkoa tuoreempia juttuja löydykään. Yhdestä linkistä tosin voivat joukkueen ulkopuolisetkin henkilöt käydä vilkuilemassa joukkueen sisäisiä tiedotteita, vaikka tuskinpa ne ketään erityisemmin kiinnostaa.
Sarjanousija HöySän sivut ovat selkeät ja sieltä löytyvät niin ennakot kuin otteluraportitkin ajallaan. Toivottavasti päivittäjä jaksaa jatkaa samoilla linjoilla läpi kauden.
Tiikerit ottivat kauden avausvoittonsa viime viikonloppuna ja heti pamahti otteluraporttikin sivuille. Aikaisemmat miesten edustusta koskeneet uutiset olivatkin suomen cupin toisen kierroksen peleistä. Linja näyttää olevan aika selkeä eli tappiomatseista ei raportteja ole irronnut.
Viimeisimpänä Espoolainen FB Falcons. Tämän joukkueen ”imagoon” ei kuulu mitkään nettisivujen päivitykset eikä turhat raportit, pelataan pelit pois ja se on siinä.
Itsehän en ole ikinä mitään nettisivuja päivittänyt, enkä välttämättä osaisikaan.
Vieteri
ÄLÄ LYÖ ENÄÄ! (28.10.2008)
Kausi on jälleen saatu käyntiin ja viisi ottelua on jo takana. Peli on ollut yhtä valmista, kuin Hyvinkään keskustan kaukolämpökaivaukset.
Martinhalliin on myös saatu uusi hieno kaukalo ja kaikille käyttäjille ei ole ollut aivan selvää minkä vuoksi mukana tuli kumilenkit. No, voin paljastaa kaikille, että kumilenkeillä on tarkoitus kiinnittää laitapalat toisiinsa kiinni. Toivottavasti jokainen kaukaloa käyttävä joukkue toimii jatkossa näin, niin kaukalo varmasti kestää pidempää ehjänä, kumilenkit pysyvät tallessa ja laitapaloja ei tarvitse olla korjaamassa jokaisen laidassa tapahtuvan pelitilanteen jälkeen.
Kun edustuksen saliharjoittelu kesän lopulla starttasi ja koko pitkä pelaajaluettelo julkaistiin, oli spekulaatiot jälleen kohdallaan. Kommentteja sateli joka puolelta myös Allekirjoittaneen korviin: - Teillä on ihan liikaa pelaajia. Väite ei ole ainakaan vielä osoittautunut oikeaksi, sillä erinäiset loukkaantumiset ynnä muut henkilökohtaiset menot aina pienentävät rosteria kauden aikana ja niin on käynyt jo nyt lokakuussa. Laaja pelaajarinki on mahdollistanut, poissaoloista huolimatta, sen että peleihin ja harjoituksiin on aina saatu kolme täyttä kentällistä ja varallekin on jäänyt vielä muutama pelimies. Väkeä on treeneissä välillä kuin Tapparan maalilla, mutta tämä tuo vain toivottua kilpailua pelipaikoista.
Viime viikonlopun SSV-pelistä puuttui 7 pelaajaa kokoonpanosta erilaisten sairastelujen ja loukkaantumisten vuoksi, mutta silti kokoonpanoon saati 16 kenttäpelaajaa ja pari kappaletta maalivahteja.
Paha menetys puolustusrintamalta koettiin, kun Niklas ”ilman paitaa” Niskanen seurasi sydäntään ja muutti kesän jälkeen tyttöystävänsä kotimaisemiin kauas Someron taa. Toimitus toivottaa Nikulle onnea ja menestystä uudessa seurassa. Jos pahin mahollinen tapahtuu, on Niklas aina tervetullut takaisin sivistyksen pariin ja edustusjoukkueen takalinjoille.
Uusia pelaajia tulikin sitten useampi kappale ja kysyntää Hyvinkään suunnalle oli kesän aikana reilusti.
Naapurikunnasta SB-Pron riveistä saatiin neljä pelimiestä, kun Jani Takala, Olli Venho, Henri Jäntti ja ”Kalu” Uotila siirtyivät edustuksen riveihin.
Riihimäen suunnalta siirtyi Virtasen Late vartioimaan SCH:n maalia ja Janne ”208” Rautaruoho tuli SCH II:n riveistä niin ikään maalivahdin hommiin.
Lisäksi tiukan harjoittelun syksyllä aloittanut, Hyvinkään Monacossa asuva, SB-Pro taustainen, Laitilan Veko siirtyi edustusmiehistöön.
Näiden kavereiden lisäksi yksi paita hinattiin Martinhallin katosta alas, kun numerolle kolme tuli jälleen käyttöä Koivusaaren Samin siirtyessä jälleen/taas Deriuksesta Hyvinkäälle. Samin mukana kotimaisemiin pelaamaan siirtyi myös Janne ”Ipana” Eskola ja Olli Malkavaara.
Joukkueen ilme on uudistunut ihan uusia peliasua myöten ja painatuksetkin tulivat lähes ajoissa, kun Janne ”lenkille farkuissa” Teliranta pääsi harjoittelemaan hänen työpaikalleen hankitun painokoneen käyttöä. Mies onkin näin ollen ihan täysipäiväinen ”painaja”.
Siinähän ne tärkeimmät taisi tällä kertaa olla, mutta en malta olla lisäämättä loppuun, että toivottavasti Pontevan koripallomiehillä ei ole tänään mitään ”tärkeää” harjoituspeliä, jotta pääsemme aloittamaan harjoitukset ajoissa.
Lisäksi ei ainakaan vielä ole tullut kaupungilta ilmoitusta, että sunnuntaisen SB- Pro:n liiganaisten pelin jälkeen olisi viety maali korjattavaksi. Ei tullut tosin aikaisemmallakaan kerralla.
Lopuksi toimitus haluaa onnitella tuoreita vanhempia Mirkaa ja Pantzea (Jusssia)!
Vieteri
PAHIN MAHOLLINEN (20.8.2008)
Matkalaisten pyynnöstä hieman ”tarkempaa” raporttia muutaman urhean edustusjoukkueen taistelijan matkasta Hiiumaalle. Alkuun pitää heti mainita, että otsikossa ja tekstissä esiintyvä sana mahollinen, ei sisällä kirjoitusvirhettä.
Perjantai-iltapäivänä 4.7. iloinen ryhmä nuoria urheilijoita ryhmitti putkikasseineen Tallink Starin kannelta useamman neliömetrin tilan. Aurinkoisessa säässä runsas virvokkeiden nauttiminen oli itsestäänselvyys.
Tallinnan satamassa ryhmää oli vastassa aivan uusi bussi, jonka kuljettajana toimi auton omistaja Vahur. Ryhmä bussiin ja kohti kaupungin laitamia, josta kyytiin nousivat Ökä ja Iiskonmäen Mikko vaimoineen. Mikon perässä bussiin nousi myös kylmälaukku ”Frank Freezebox” kumppaninsa kanssa sekä tietysti pahin mahollinen matkaseura eli pussillinen kirsikoita.
Parin tunnin bussimatka kohti rannikkoa ja sieltä lähtevää lauttaa alkoi. Ryhmää bussin etuosasta käsin viihdyttänyt maalivahtimme ”Kukko” Teliranta hiljeni ja painoi silmäluomet kiinni hieman ennen lautalle saapumista. Syynä tähän oli bussissa kiertänyt läpinäkyvä pullo, jota Janne erehtyi luulemaan vedeksi.
Rannikolle päästyämme Vahur täräytti bussin laivan kyytiin ja muu ryhmä jatkoi matkaa laivan yläkerroksiin ihailemaan baarin edullisia hintoja. Laivamatkan aikana kookas maalivahti Teliranta otti jälleen ohjat käsiin ja vei halutun tittelin viime vuoden voittajalta Makolta, koristellessaan laivan wc-tiloja kirsikoilla. Vajaan kahden tunnin lauttamatkan jälkeen saavuimme saarelle ja pääsimme majapaikkaamme, jossa käynnistyivät tulojuhlat välittömästi.
Seuraavana aamuna oli edessä SE pahin mahollinen eli pitkälle aamuun kestäneiden tulojuhlien jälkeen saapuminen pelipaikalle, jossa vastassa oli +40 asteinen sali ja änhooäl-tyylinen pieni kaukalo. Ensimmäisessä ottelussa vaihtopenkillä istui Team Old Starin miesten lisäksi myös muutama Koistinen, jotka olivat salakavalasti päässeet liittymään joukkueen vahvuuteen. Voi kehveli sentään!
Jo varhain aamupäivällä kävi hyvinkin selväksi paikallinen tuomarilinja. Eli sitä ei ollut. Joka pelissä oli hahmoja kentällä kaksin kappalein, osalla oli päällään paita josta olisi voinut kuvitella juuri kyseisen kaverin olevan tuomari, mutta pillejä ei heille kaikille kuitenkaan ollut jaettu.
Mitään kauhean vakavaa ei kuitenkaan tapahtunut, jos ei lasketa sitä kun maalivahti ajaa kentällä takaa vastapuolen pelaajaa, joka pelitilanteessa vahingossa horjahti veskarin päälle. Tai 128-kiloinen puolustaja antaa useamman kerran poikittaista mailaa maassa makaavalle 47-kiloiselle vastapuolen hyökkääjälle. Tilannetta tosin edelsi edellä mainitun hyökkääjän suorittama isku vastapuolen pelaajan sääriluuhun. Tilanteen aiheuttamaan torikokoukseen osallistui molempien joukkueiden pelaajat, osa yleisöä ja toimitsijapöydän takaa kuuluttaja, joka sitten antoi tilanteesta rangaistukset. Eli mihin niitä tuomareita olisi edes tarvittu?
Kaiken kaikkiaan turnaus oli kuitenkin kaikin puolin hieno kokemus ja matkalta sai jälleen hienoja kokemuksia ja uusia ystäviä. Team Old Starin voitettua turnauksen finaalin, oli kentällä palkintojen jako, jolloin kaikki joukkueen kokoontuivat kentälle ja parhaat palkittiin. Lopuksi vielä jokainen joukkue vuorollaan reilusti onnitteli ja kätteli meidät.
Hallilta lähtiessämme pihalla oli edelleen yksi siisti Civic. Kenen lienee ollut?
Vieteri
HIIUMAA VISKOOSA CUP MEISTER 2008
(11.08.2008)
Kuuden kappaleen joukko SCH:n edustuksen miehiä kävi turnausreissulla Virossa Hiidenmaan saarella järjestetyssä turnauksessa 4.-6.7.2008. Myös Vieterin Nurkka oli reissussa mukana tutustumassa virolaiseen salibandyyn.
Joukkue esiintyi turnauksessa nimellä Team Old Stars ja joukkueessa pelasi heidän lisäkseen 5 pelimiestä Viron mestaruussarjassa pelaavasta TTÜ SK:n riveistä, joka viime kauden päätteeksi vei jälleen Viron salibandymestaruuden nimiinsä. Lisäksi joukkueessa pelasi matkanjärjestäjänä toiminut TTÜ SK:n manageri Mikko Iiskonmäki ja Saku Fortunan viime kauden päätteeksi pronssille Viron mestaruussarjassa johtanut valmentaja Risto Lall.
Pitkä lauantainen turnauspäivä huipentui Team Old Starsin kaadettua finaalin jatkoajalla juurikin tuon edellä mainitun SK Saku Fortunan pelaajista koostuneen joukkueen.
Joukkuekuvassa Team Old Stars 2008:

Ylärivi vasemmalta: Rain Odramaa, Ville Peltola, Marco Takanen, Madis Kass, Hannu Nieminen, Robert Tarenõmm, Janne Teliranta.
Alarivi vasemmalta: Risto Lall, Niklas Niskanen, Mikko Iiskonmäki, Mikko Vesin, Samuli Takanen, Marek Ulman, Richard Eesmaa
Team Old Stars ja fanijoukko yhteiskuvassa:

Vieteri
Kookas, Kookkaampi, Kookkain (11.1.2008)
Aika herätellä tätäkin palstaa jälleen henkiin. Heti alkuun pahoittelen, että olen antanut siviilikiireiden mennä pyhän salibandyharrastuksemme edelle, enkä ole ehtinyt täällä liiemmälti tarinoida. Harvan elämää se on koskettanut mitenkään.Allekirjoittaneen tipaton tammikuu kesti tänä vuonna neljä päivää. Syynä: jatkoaikavoitto. Ei vaan, en ole koskaan tuohon hommaan lähtenyt, koska voin olla juomatta milloin itse haluan. Mutta se siitä, keskitytään seuraavaksi itse asiaan eli joukkueemme kuulumisiin.Edustuksella olisi runkosarjaa sitten vielä viimeinen kolmannes jäljellä eli tarkemmin sanottuna kuusi peliä. Sarjataulukkoa katsoessani, voisi asiat tietysti paremminkin olla, mutta tähän on tyytyminen. Mitään ei ole vielä menetetty, eikä toisaalta kyllä mitään vielä kuluvalla kaudella saavutettukaan. Paitsi tällä hetkellä viides sija. Sehän tarkoittaa vaan sitä, että mielenkiinto pysyy yllä ja jokaisessa kuudessa viimeisessä pelissä tulee varmasti olemaan panosta. Laituripari Päivinen - Ylätalo ovat olleet kauden alusta asti hyvässä vireessä. Aki ja Turo ovat naputtaneet pisteitä tasatahtiin ja tällä hetkellä niitä taitaa olla kasassa kummallakin kutakuinkin 30. Seuraavina joukkueen omassa pörssissä ovat, kuminauha päässään pelaava, ”Määseri” Tolvanen ja, joukkueen hyvännäköisin jätkä, Marco Takanen. Mainitsemisen arvoista on myös, että joukkueen toinen maalivahti, 161 ystävää facebook-yhteisössä omaava, Janne Teliranta on saalistanut jo kaksi syöttöpistettä. Lisää on varmasti tulossa, mikäli mies vaan käyttää huikeaa heittoaan… Joukkue sai viime viikolla hyviä ja huonoa uutisia puolustajarintamalta. Hyviin uutisiin lukeutuvat Saaren Peten toipuminen pelikuntoon ja Karkkilasta matkaavat pelurit joutuivat tiivistämään takapenkillä, kun Juha Jumisko kävi tiistaina harjoituksissa ottamassa tuntumaa parkettiin. ”Jumin” kädet olivat yhä kuin kirurgilla. Seuraavaksi sitten ne vähemmän hyvät uutiset. Eli lääkäri määräsi alkuviikosta joukkueen vannoutuneen eränkävijän ”Akselin” väliaikaiseen metsästys- ja kalastuskieltoon, niin ja sanoi se ettei kuulemma saa sählyäkään pelata. Syy: oman käden päälle kaatuminen. Asiaa tehostaakseen puoskari sitoi vasemmasta kädestä muutaman sormen yhteen. ”Akselille” pikaista paranemista ja toivotaan, että mies nähdään kehissä jo seuraavassa pelissä tammikuun puolenvälin jälkeen. Viime viikon torstaina olin melko varma, että ”Tom Hilde” pyörähti joukkueen harjoituksissa, mutta se saattoi olla vain kangastus, koska tällä viikolla ei miestä enää näkynyt. Joukkueen harjoitusrinki on silti kasvanut vuoden alussa, mikä onkin vain hyvä asia. Harjoituksissa on viiletetty parhaimmillaan neljän kentän voimin, myös Tomi Traktori on löytänyt uuden suunnan elämälleen ja liittynyt harjoitusvahvuuteen. Aamupostin toimitus on löytänyt oman suosikkinsa jälleen tälle kaudelle ja kärkisijaa lehtikuviin pääsyssä pitää ”Aslak” Takanen. Toimitus onnittelee ja hämmästelee. Wjuu, joulukuussa tuntemattomaksi jäänyt henkilö sai todeta Amarillon edessä, että se mikä Karkkilassa on ilmaista, Hyvinkäällä maksaa. Huhujen mukaan kyseinen miespuolinen henkilö yritti kirjoittaa nimeään hankeen. -Eihän silloin ollut vielä edes lunta, Amarillon kulmilta naureskellaan. Toimitus palaa asiaan seuraavan kerran, kunhan sauna-ilta on pidetty. Never! Vieteri
UUSILLA EVÄILLÄ (7.10.2007)
Talvea kohti ollaan pikkuhiljaa menossa. Vettä sataa ja taivas on hetkittäin synkkä kuin Ismo Laitelan mieli. Se merkitsee myös sitä, että on syksy ja edustuksen miehet ovat avanneet uuden kauden reikäpallon miesten kakkosdivarissa. Kaksi ottelua on takana ja saldona täydet neljä sarjapistettä. Tästä on hyvä jatkaa. Vielä kun joku osaisi kertoa, miksi näistä voitetuista peleistä tulee aina pää kipeäksi?
Otetaan sitten pientä katsausta vahvistuneeseen edustusjoukkueeseen. Pari menetystä koettiin kesän aikana, kun ykköskentän molemmat putkimiehet vaihtoivat maisemaa. Nuorempi putkimies lähti pohjoiseen naapurikaupunkiimme kokeilemaan vauhtia ykkösdivarissa, kun taas vanhempi kollega siirtyi yhtä pykälää alemmas seuraamaan katseella hyökkääjiä kolmosdivariin.
Maalinsuulle saatiin uusi mies, kun jo viime kaudella harjoitusringissä mukana ollut Janne Teliranta teki sopimuksen. Mies oli mukana edustuksen keväisellä kauden päätösreissulla ja vakuutti valmennusjohdon risteilyllä hyvillä otteillaan, näin ollen sopimus oli selvä. ”Telis” sai myös eilen virallisen edustuksen ”leiman” Takasen veljesparin vanhemmalta osapuolelta ja on nyt virallisesti yksi meistä. Tilaisuus oli koruton ja lyhyt.
Hyökkäykseen liittyi uutena miehenä nuorempi Takanen eli Marco. Ja kyllä, edellisessä ei ole kirjoitusvirhettä, mies on todellakin Marko c:llä. Takasen ”Ökän” lavasta pallo yleensä lähtee syöttönä, kun taas velipoika ”Makon” lavasta pallo useimmiten lähtee vetona maalitolppien väliin. Mainittakoon tähän vielä, ettei puhelin heti soi, että myös ”Ökä” on todistetusti lähettänyt pallon vastustajan maalia kohden ainakin kahdesti alkaneella kaudella. Ajatella, että on pelattu vasta kaksi ottelua, keskittyykö mies pelkkään laukomiseen tällä kaudella? Seuratkaa tätä miestä. Se on se kaveri siellä kentällä, jolla on joka pelissä eriväriset kengät.
Puolustukseen saatiin kaksi uutta miestä, kun Mikko Vesin ja Sami Leinonen siirtyivät edustukseen. Jo aiemmin pihkaisista parketeista kokemusta omaava Leinosen Sami tottui Martin hallin parkettiin varsin nopeasti. Miehen onneksi varustevastaava toimitti Samille oikean kokoiset pelishortsit ennen ensimmäistä kotipeliä.
Edustuksen muukalaislegioona sai uusien pelimiesten johdosta jälleen jatkoa ja listaan voi liittää Hämeenlinnan ja Kellokosken. Hyrylähän listalta jo löytyikin, joten siihen kohtaa karttaa voi lisätä toisen nuppineulan. Edellä mainittujen lisäksi listalla ovat Espoo ja Karkkila. Nyt seurajohto hankkimaan pojille kämppää keskustasta, ettei tarvitse aina saunailtojen jälkeen ajella taksilla kotiin tai kulkea ”Ökän” terassin ovesta.
Alkaneella kaudella saatiin taas uusi syy harjoituksista poissaoloon. Hyökkääjä Halttunen ilmoitti olevansa estynyt saapumaan harjoituksiin, koska hänen koiransa karkasivat ovesta juuri kun mies oli lähdössä harjoituksiin. Tarina sai kuitenkin onnellisen lopun, kun koirat löytyivät. Toinen koira löytyi poliisiauton kyydistä, kun taas toinen oli löytänyt tiensä isäntänsä kantapaikkaan, erääseen ravitsemusliikkeeseen Karkkilan keskustaan.
Vieteri |