8
LOK
15.00
Tytöt 2011-2014, T12 ES-2

SCH - Northern Stars  

Arkadiahalli, Lepsämäntie 15 Nurmijärvi

T12 Sarjakauden avaus Nurmijärvellä

T12 Etelä-Suomen aluesarjan ensimmäiset pelit pelattiin Arkadia-hallissa Nurmijärvellä.

Viime kauteen verrattuna peliaika oli lisääntynyt 15 minuutilla, kun nyt pelattiin 3 erää kahde erän sijasta ja maalin pienentimet olivat poistuneet.

Tämä näkyi useassa pelissä siten, että maalierot kasvoivat edelliseen sarjatasoon T10 verrattuna. Näin kävi myös SCH:n ensimmäisessä pelissä Tiikerit Sinisiä vastaan. Tiikerit myllyttivät lähes jatkuvasti SCH:n päädyssä päästen viimeistelemään tarkoilla vedoillaan. Myös SCH:lla oli muutamia paikkoja vastahyökkäyksillä avata maalitili. Ensimmäinen erä päättyi kuitenkin tylysti 8-0 Tiikereille. Toisessa erässä SCH pääsi hiukan paremmin peliin mukaan, mutta silti vastustaja hallitsi tilanteita. Maaleitta ei kuitenkaan jääty vaikka erä ja lopulta koko ottelu päättyi maalierolla 15-1.

Päivän toisessa ottelussa kohdattiin Northern Starts. Tämä peli olikin heti alusta alkaen huomattavasti tasaisempi. Vierailija avasi kuitenkin maalihanat ensin ja siirtyi jo 0-2 johtoon 7 minuutin kohdalla. SCH ei tästä häkeltynyt vaan tuli muutaman minuutin päästä tasoihin. Erä päättyi tasapistessä 2-2.

Toisessa erässä peli kääntyi SCH:lle osittain paremman viimestelyn ja toisaalta onnistuneen maalivahtipelin vuoksi. Maaleja tehtiin molempiin päihin tasatahtiin, mutta SCH:n siirtyessä 5-4 johtoon hiukan onnekkaalla, jalan kautta kimmonneella vaparimaalilla, johtoasemasta ei enää luovuttu. Toinen erä päättyi lukemiin 8-5.

Kolmannessa erässä täytyi vaan jaksaa antaa kaikki peliin. Näin tapahtuikin ja kolmannessa erässä ei enää montaa maalia nähty. Loppuluvut riemukkaasti SCH:lle 9-6.

SCH pelasi molemmat ottelut yhdellä vaihtopelaajalla, vastustajan useita kentällisiä vastaan. Silti tytöt jaksoivat hienosti tsempata molemmat pelit vaikka jaloissa taatusti tuntui. Haemmekin joukkueeseen uusia pelaajia. Mukaan otetaan 2011-2014 syntyneitä tyttöjä.

Yhteydenotot Tiia Vainionpää, joukkueenjohtaja. 050 966 3774, tiia.vainionpaa@gmail.com, tai Mika Vattulainen, vastuuvalmentaja. 040 576 8771, mika.vattulainen@valmet.com


Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista