11
MAR
13.00
Tytöt 2011-2014, T12 ES-2

TU - SCH   

Kameleonten 2, Veräjäpellonkatu 17 Espoo

T12 tytöt kilpajatkosarjaan

T12 tyttöjen alkusarjan viimeiset pelit pelattiin Espoossa, Kameleonten areenalla. Panoksena oli paikka kilpajatkosarjaan, jonne pääsi molempien lohkojen kolme parasta joukkuetta ja lisäksi paras lohkonelonen.

Ensimmäinen peli pelattiin Tuomarilan Urheilijoita vastaan. Peli alkoi melko tasaisissa merkeissä, kun SCH:n tytöt eivät malttaneet rakentaa peliä suunnitelman mukaan vaan palloa roiskittiin turhankin hätäisesti usein vastustajalle. Ensimmäinen erä päättyi kuitenkin 2-1 johtoasemiin. Toisessa erässä saatiin peliä hiukan paremmin auki, mutta silti vedot suuntautuivat hyvin usein kohti maalivahtia. Toisen erän jälkeen numerot edelleen maltilliset 4-1. Kolmannessa erässä sitten repesi ja maaleja alkoi tulla liukuhihnalta. Mukavaa oli saada osuma myös vapaalyönnistä, kun nämä yleensä ovat epäonnistuneet. Loppuluvut 11-1 SCH:lle.

Toisessa ottelussa vastaan asettui ennakkoon kiven kovana tiedetty Eräviikingit Sininen. SCH lähti puolustamaan ja hakemaan yllätystä vastahyökkäyksillä. Peli ehti vanheta vain 14 sekuntia, kun Ervi iski ensimmäisen maalinsa. Heti perään SCH:n tasoitus oli lähellä, mutta Ervi rokotti toistamiseen kahden minuutin kohdalla. Muutaman lisämaalin jälkeen tyttöjen usko alkoi horjua ja peli oli käytännössä ratkennut. Ensimmäinen erä päättyi 0-11 Erville. Toiseen erään sekoitettiin hiukan kokoonpanoja, mutta sekään ei auttanut. Kaksinkamppailut Ervi käänsi lähes poikkeuksetta edukseen ja heidän viimeistelynsä oli huippuluokkaa. Peli päättyi lopulta kahden erän jälkeen lukemiin 0-23.

Alkusarjan päätyttyä SCH:n sijoutus omassa lohkossaan oli siis kolmas ja kilpajatkosarjapaikka varmistui. Hienoa tytöt! Pelit jatkuvat todennäköisesti jo kahden viikon päästä.

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista