Julkaistu: 23.08.2019 00.00

Joukkue-esittely

Pojat 11 pelasi kaudella 2018-2019 kahdella peliryhmällä kahdessa eri ikäluokassa, joukkueina SCH Tiikerit ja SCH Jaguaarit.

Tiikerit pelasivat vuotta vanhempien sarjassa, kymppipoikien ylemmällä haastajatasolla. Kausi onnistui sekä pelillisesti että kehityksellisesti jopa yli tavoitteiden ja oli kaikkiaan erittäin onnistunut ja nousujohteinen, saldoksi saatiin upeat 10 voittoa nuorella ryhmällä. Ensi vuonna lähdetään jatkamaan kehitysaskeleita ja mittaamaan tasoa oman ikäisten seurassa.

Jaguaarit pelasivat normaalisti oman ikäisten alemmassa haastajasarjassa 3v3 peliä saavuttaen hienoja onnistumisia kauden turnauksissa. Seuraavaksi vuodeksi tavoitteena on jatkaa iloisen hauskanpidon lisäksi uusien pelillisten taitojen kehittämistä.

Uuteen kauteen lähdemme noin 20-henkisellä innokkaalla ja motivoituneella joukkueella pelaamaan liiton sarjoihin kahdella peliryhmällä. Joukkueemme harjoittelee 2-3 kertaa viikossa.

Uudet mukaan haluavat pelaajat voivat tiedustella tarkennuksia joukkueenjohtajalta.

Seuran uusimmat