3
MAR
12.00
C1 pojat / P04, C1-Pojat Haastajasarja

Wild Titans/Northern Stars - SCH Red   

Campo Center, Latukuja 4, 01280 Vantaa

C1 haastajasarjan päätösottelut

SCH-Red 04 joukkue matkusti viikonloppuna Vantaalle Campo Centeriin haastajasarjan päätösotteluihin. Vastassa olivat ennakkoon kaksi sarjan kovinta joukkuetta, Wild Titans ja AC Haki.

Ensimmäiseen otteluun saatiin salama-alku, kun SCH:n Arttu Karpinski laukoi pallon tarkalla kudilla ylänurkkaan heti ensimmäisestä hyökkäyksestä Jooa Rissasen syötöstä. Wild Titans tuli kuitenkin tasoihin viiden minuutin kohdalla ja siirtyi erän loppupuolella 1-2 johtoon.

Peli oli varsin kovaotteista, mutta tuomaristo ei jäähyjä viheltänyt. Toisen erän loppupuolella Wild Titans niittasi taululle 1-4 numerot ja SCH:lle jäi viimeiseen erään paljon parannettavaa. Kolmannen erän kirivaihe alkoi, kun Markus Raunio sai sudittua pallon maaliin Eetu Vienosen riparista. Jatkoa seurasi hetkeä myöhemmin illan komeimman maalin synnyttä Jooa Rissasen mailasta. Arttu Karpinski ja Eetu Vienonen tekivät tähän hyvän esityön ja Jooa pääsi napauttamaan takatolpilta tyhjiin. Tasoitus saatiin aikaiseksi noin viisi minuuttia ennen pelin loppua, kun Esa Lehtonen veti pallon ohi maalivahdin vastahyökkäyksen päätteeksi. Syöttäjänä Hannes Kärki. Peli päättyi näihin 4-4 lukemiin.

Toisessa ottelussa vastaan asettui AC Haki. Ottelu oli paljon siistimpi kuin päivän ensimmäinen matsi. Tämäkin taisto alkoi SCH:n komennossa, kun Hannes Kärki tinttasi Esa Lehtosen syötöstä yhteen nollaan alkuminuuteilla. Erän lopulla vastustaja päästettiin peliin mukaan ja kavennus syntyi erän viimeisillä hetkillä. Toinen erä oli tasaista vääntöä, jossa maaleja ei nähty. Kolmannessa erässä peli alkoi kääntyä Hakille, kun kestustaan avautui vetopaikkoja ja Haki sai lopulta pallon häkkiin. Erän loppuun SCH muutti peluutustaan ja kavennusmaali saatiinkin värkättyä hieman onnekkaasti vastustajan selän kautta. Maalin tekijänä Eetu Vienonen Arttu Karpinskin syötöstä. Lisämaaleja ei enää nähty ja ottelu päättyi 2-2 tasapeliin.

Alkusarjan pelit on nyt pelattu ja lohkosta välisarjaan jatkaa lohkovoittaja AC Haki. Maalivahtipelistä SCH:n menestys ei ollut kiinni, kuten oheisesta tilastosta voi nähdä. Joukkueessa pelasivat: #1 Jasper Järvinen, #2 Jooa Rissanen, #10 Eero Aittokallio, #12 Leo Sokka, #14 Eero Vattulainen, #15 Markus Raunio, #22 Esa Lehtonen, #33 Oskari Jussila, #34 Arttu Karpinski, #86 Eetu Vienonen ja #88 Hannes Kärki.


Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista