9
LOK
17.00
Miehet, Suomen Cup

SCH - Stars  10 - 4

Martinhalli

10 minuuttia ja ottelu oli taputeltu

Se alkoi ajassa 8:04 ja maali numero 6 tehtiin ajassa 18:10. 6 - 0 10 minuuttiin ja loppu oli tasokasta ja tasaista pelaamista. Olin varma että nyt katkeaa nuoren vastustajan selkäranka ja tulee todella ruma selkäsauna Starssille. Ei tullut, Stars nosti karvausta ja näytti esimerkillistä asennetta, vaikka toivoa voitosta ei ollut, kiitos siitä vastustajalle.

SCH teki sen mitä piti, jatkoon Suomen Cupissa, nyt odotellaan mihin "hieman" sekava otteluasettelu meidät heittää. SCH oli erinomainen koko rintamalla. Maalissa Toni Nurmi starttasi kautensa ja pelasi erinomaisen ottelun. Takaiskumaaleissa edessä ollut oma viisikko ei ollut terävimmillään, sillä ajoittain unohdettiin oma pallonhallinta pelaaminen ja mentiin mukaan "juoksukilpailuun". Muita nostoja; Janne Vallioniemi pelasi nyt "vanhan Jannen" tapaan, röyhkeyttä, jalkaa ja uhrautumista 60 min. Nuoret jatkaa hyviä otteitaan!

Katsomossa ilahduttavat 121 katsojaa, kiitos teille. Tuomarointi kauden alussa on ollut erinomaista, eikä poikkeusta tehty tälläkään kertaa, kaksikko Mikael Lehtonen ja Janne Sjögren hoitivat työnsä erinomaisesti. "Kynä" terävänä odottelen että edes hieman pääsisi arvostelemaan....

JOJO Pekka Koposelle ja pojat 2003 -2006 erityiskiitos kun jaksatte puurtaa laita / kaukalotalkoissa!

Toivoisin että valmentajat ja jojot toisivat joukkueensa katsomaan enemmän edarin pelejä, aina voisi oppiakin jotain, ainakin sen, miten coach Ville Toivonen keskittyy peliin, pelaajiin ja pelin ohjaamiseen. Ville käy pelaajien kanssa onnistumiset ja epäonnistumiset läpi ottelun sisällä eikä missään vaiheessa arvostele tuomareita, loistavaa toimintaa.

Tilastot: Ville Pousi 4 + 1, Toni Kalteva 2 + 2, Aleksi Tiilola 2 + 1, Joel Vallinkoski 1 + 2, Miro Seppä 0 + 2, Janne Vallioniemi 1 + 0, Miro Valkonen ja Johannes Leino 0 + 1, maalissa Toni Nurmi 16/20, Tri Haukka-aho melkein 1 kylmäpussi (onneksi ei rikkonut turhaan maksaa kuitenkin yli euron, Paavo Koskelin 2 teetä, Lahtinen 4 kahvia.

Lauantaina 16.10 jatkuu 2 -divari Martissa kun vastaan asettuu NIB. Ottelu alkaa klo. 17:00, koitellaan rakennella otteluennakkoa lähipäivinä.




Tilastot

10 - 4

Stars
6 - 00 - 04 - 4
8'MaaliVallinkoski Joel
8'MaalisyöttöSeppä Miro
12'MaaliPousi Ville
12'MaalisyöttöKalteva Toni
12'MaaliVallioniemi Janne
12'MaalisyöttöTiilola Aleksi
13'MaaliPousi Ville
13'MaalisyöttöValkonen Miro
14'MaaliKalteva Toni
14'MaalisyöttöPousi Ville
18'MaaliTiilola Aleksi
18'MaalisyöttöVallinkoski Joel
41'MaaliVastustajan pelaaja
43'MaaliPousi Ville
43'MaalisyöttöKalteva Toni
48'MaaliVastustajan pelaaja
48'MaaliTiilola Aleksi
48'MaalisyöttöSeppä Miro
54'Jäähy: 2minVastustajan pelaaja
54'MaaliKalteva Toni
54'MaalisyöttöVallinkoski Joel
55'MaaliVastustajan pelaaja
56'Jäähy: 2minLaaksonen Tomi
58'MaaliVastustajan pelaaja
59'MaaliPousi Ville
59'MaalisyöttöLeino Johannes

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista