26
MAR
18.30
Miehet, Suomisarja B lohko

FOSU - SCH   6 - 2

Jokioisten Leipä Areena Forssa

Forsasta mukaan vain kokemuksia

Marraskuinen lauantai-ilta Forssassa – tuolla lounaishämäläisessä kaupungissa. Urheiluun yhdistettynä edellä mainittu saattaisi joidenkin korvaan kuulostaa uniselta alasarjahöntsältä, toisille taas kutsuna kokoontua Autokeitaalle pemmiä päristelemään ja bensalenkkareita ulkoiluttamaan.

Forssaan laskeuduttuamme pääsimme huokaisemaan helpotuksesta, kun FoSun SOME-kampanjointi tähtipelaajamme Mikko Pasasen naaraamiseksi Suuppareihin osoittautui perinteiseksi Forssalaiseksi huuteluksi – vailla mitään kosketuspintaa todellisuuteen; Ei ollut pihassa Porchea, saatika vastaanottokomiteaa.

Ottelun lämmittelystä oli jo aistittavissa, että mikään uninen lauantai-ilta ei ole kyseessä, vaan kaksi nälkäistä joukkuetta on saapunut paikalle taistelemaan arvokkaista sarjapisteistä. Ottelu alkoi räväkästi ja miestä otettiin paikoitellen melko raikkaastikin. Ottelu eteni aina pelimiesten kympille saakka samaa kaavaa noudattaen: FoSu oli aktiivinen liikuttamaan palloa, mutta ei se näennäisestä hallinnasta ja pallollisesta paineesta huolimatta päässyt tonteille. Mustat ottivat myös aikansa pallon kanssa, mutta samanlaiseen kierrätykseen ei tänään meiltä peli lähtenyt kuin kaverilla, mutta laukauksia haettiin sitäkin enemmän.

Ottelu ratkesi jälleen kerran pieniin asioihin ja lauantaina niitä toteutti selvästi paremmin FoSu. Painetta tuli välillä karvaten päädystä, kaksinkamppailut vedettiin paikoitellen keinoja kaihtamatta asenteella loppuun saakka ja jokainen tarjottimella annettu paikka käytettiin armotta hyväksi. Pienistä lapsuksista, sekavien tilanteiden purkautuessa ja vastahyökkäyksien auetessa FoSu oli tyly isäntä ja latoi palloa maaliin ohi voimattoman Kieksin. Pienet sekavuudet kuuluvat aina peliin tällä tasolla, mutta ns. tekemällä tehdyt organisoidut maalit menivät aika lailla 1-1 ja muilta osin FoSu vei pelin 5-1. Sitä se sähly on ja kyllä parempi joukkue tällä kertaa voitti.

Kaksi, tai oikeastaan kolme nostoa illasta: 1. kentän kuningas oli FoSun maalissa pelannut #13 Tuomas Raistakka. Sähäkkäliikkeinen maalivahti tuntui seisovan välillä päällään, ja otti muutaman urheiluruutu-torjunnan, jotka jättivät mustien hyökkääjät ihmettelemään, etteikö se veto muka mennyt maaliin. 2. FoSun tiiveys alakerrassa ja uhrautuminen olivat sitä luokkaa, mitä mustilta on totuttu näkemään muutamassa kovassa kotiottelussa tällä kaudella; Palloa syödään kuin riivattuna ja mustelmia kerätään kilpaa, jotta Yössä pääsee keulimaan kovuudella. Hihasta ravistettuna Raistakalla 26 torjuntaa, viisikolla 26 blokkia ja mustilla 26 ohi ja yli laukausta (tai tältä se ainakin mustista tuntui). Viimeisenä nostona sijalla 3. Jokioisten Leipä Areena, Forssa. Forssassa on hienot puitteet salibandylle, jossa peli on lähellä katsojia sekä ääni- ja valoshow pyörii hyvin. Suurimman vaikutuksen kokonaisuuteen toi FoSun nuorisokannattajat, jotka upeasti pitivät ääntä rumpujen avulla koko ottelun ajan. Tuollainen lutuuri sytyttää aina!

Jos suotte, niin palataan vielä toviksi alussa kuvailtuun uniseen lauantai-iltaan. Joukkueet olivat latautuneet otteluun siten, ettei alasarjahöntsästä ollut tietoakaan, vaan pelinopeus, kaksinkamppailuvoima ja pallollinen peli iskivät kovan vaateen pöytään koko illan ajaksi. Valitettavasti aivan riittävällä valmistautumisella ja latauksella ei otteluun tulleet sisään punapaidat, joilla meni kaksi erää saada omat aistinsa viritettyä lauantai-illan höntsästä kovatempoisen ja kiihkeän salibandyottelun vaatimalle tasolle. Eroa ei lopputuloksen kannalta uninen valmistautuminen aiheuttanut, mutta mietintään jäi, että pitäisikö jatkossa tarjota kavereille mahdollisuus tulla mukaan esimerkiksi alkulämpöjen pienpeliin mailan kanssa? Josko pieni fyysinen kamppailu herättäisi peliin mukaan aloitusvihellyksestä lähtien? Tällöin saattaisi Hurlumhei tuntua kovatasoiselta salibandyltä myös pillin takana.

Forssa on nyt käsitelty ja taakse jätetty, seuraavaksi Mustat matkustavat ensi lauantaina Kuopijjoon, jossa meitä isännöi PSW. Tästä lisää ensi viikolla.

Tilastot
FOSU

6 - 2

2 - 03 - 11 - 1
4'MaaliVastustajan pelaaja
9'MaaliVastustajan pelaaja
23'MaaliVastustajan pelaaja
25'MaaliVallinkoski Joel
25'MaalisyöttöTiilola Aleksi
30'MaaliVastustajan pelaaja
30'MaaliVastustajan pelaaja
45'MaaliVastustajan pelaaja
58'MaaliTiilola Aleksi
58'MaalisyöttöPasanen Mikko

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista