T14/T16 ryhmäytymisleiripäivä Kytäjällä
Julkaistu: 23.08.2023 11.06

T14/T16 ryhmäytymisleiripäivä Kytäjällä

Meillä oli koko joukkueen leiripäivä Kytäjän mahtavissa maisemissa lauantaina 19.8.

Aamupäivä aloitettiin pelaamalla Padelia Kytäjän kentillä. Tunti tehokasta pelailua sai kaikkien energiat hyvin heräämään. Tämän jälkeen meille tarjoiltiin lounas kesäkahvila Kengityspajalla. Maittavan lounaan jälkeen siirryttiin rantasauna Huvitukselle.

Huvituksella ensimmäisenä istuttiin laiturille keskustelemaan joukkueen arvoista ja kauden tavoitteista. Yhdessä tuumin puhuttiin yhteishengen merkityksestä ja että ketään ei jätetä ulkopuolelle. Otetaan kaikki parhaamme mukaan huomioon ja arvostetaan myös meidän tulevia kilpakumppaneita.

Päivään kuului tämän jälkeen leikkimieliset kisailut joita suoritettiin pienryhmissä. Kisoissakin korostui yhdessä tekeminen. Naurua ja iloa riitti!

Kisojen jälkeen oli sitten aikaa vapaalle puuhastelulle. Oli suppailua, osa pelaili korttia, osa innostui kalastelemaan mato-ongilla ja osa hyppäsi heti uimaan ja saunomaan. Kaikille riitti mieluisaa tekemistä.

Illalla vielä grillattiin makkaraa ennen kotiin lähtöä, eikä olisi edes maltettu lähteä kotiin. Meillä oli ihan mahtava päivä yhdessä!

Meidän leiripäivän sponsorina toimi Kytäjä @kytaja_official, padelit, lounas+catering Kengityspajalla ja rantasauna Huvitus ❤️ Suuri kiitos!

Kiitos myös K-Citymarket Hyvinkää meidän tukemisesta!