Esittely
Ottelutilastot
SCH M2 - Indians VIII 10-11:00, Håk 18-19:00
2021-2022 - Äijä-säbä - Miesten 6 divari, lohko 3
Klo 10:00 Onni-Areena, kenttä 1. Suutarinkatu 2 Hyvinkää
18
Jou

Ennakkoinfo


Indians VIII vs SCH II 10:00-11:00

SCH II vs Håk             18:00-19:00

Pisteet jäivät kotiin


Miesten kakkosjoukkue sai järjestettäväkseen kotiturnauksen Onni Areenalla 18.12.2021.

Päivän aloitusottelussa vastaan saatiin Indians VIII Espoosta. Ensimmäisen erän Indians aloitti kovalla karvauksella ja SCH:n avauspelissä oli tekemistä. Vastustaja siirtyikin kolmen minuutin kohdalla 1-0 johtoon. Tästä ei kuitenkaan kulunut kuin 2 minuuttia kun SCH:n Tomi Nikkinen kiersi maalin ja tasoitti vanhanaikaisella erän loppulukemiksi 1-1.

Toisessa erässä alkoivatkin sitten SCH:n maalikarkelot. Noin 19minuutin kohdalla Simo Liettilä piiskasi pallon verkkoon ja seuraavassa vaihdossa Antti Koivukoski teki kaksi maalia. Erän loppupuolella Liettilä teki vielä yhden maalin ja 2 minuuttia ennen loppua vihellettiin rangaistuslaukaus Jaan Märdimäen estämisestä. Jaan itse asettui vetäjäksi ja viimeisteli SCH:n kuudennen maalin kylmän viileällä yläkulmavedolla. Erätauolle lähdettiin 1-6 lukemissa.

Kolmannessa erässä SCH sortui jäähyilyyn, mutta pystyi silti tekemään kolme maalia. Viimeistelijöinä Jari Tattari, Eino Nokkala ja Sami Leinonen. Suurin ero joukkuiden välillä oli maalivahtipelissä. SCH:n maalivahti Jasper Järvinen oli huippuiskussa torjuen lähes kaiken mahdollisen ja toisaalta vastustajan maalivahdilla ei ollut paras päivä. Loppulukemat 1-9 SCH:n hyväksi.

Toisessa ottelussa kohdattiin Vantaalainen HÅK. Peli alkoi SCH:n komennossa ja toisella minuutilla Jari Tattari avasikin SCH:n maalitilin. Tämän jälkeen maaleja tehtiin lähes joka hyökkäyksestä. Vastustaja avasi maalitilinsä vasta kun Petri Rekola, Sami Leinonen ja Mika Kurikka olivat heiluttaneet verkkoja. HÅK:n pelaajat alkoivat myös turhautua ja #4 otti jäähyn epäurheilijamaisesta käytöksestä. SCH:n Eino Nokkala onnistui taidokkaasti ohjaamaan Sami Leinosen syötön sisään ja myös Eetu Piispa viimeisteli vielä ennen erätaukoa. Lukemat tukevasti 6-2 kotijoukkueelle.

Toisessa ja kolmannessa erässä SCH keskittyi puolustamaan ja onnistui pitämään vastustajan pois parhailta maalipaikoilta. Muutama maalikin nähtiin. SCH:n onnistujia Antti Koivukoski, Petri Rekola ja Sami Leinonen. Summerin soidessa valotaululla komeilivat 9-4 voittoluvut SCH:lle.

Tällä kertaa miesten kakkosjoukkue pystyi hyvään yhteispeliin ja vei pisteet kotiturnauksen molemmista otteluista. Sarjaa jatketaan tammikuun puolivälissä koronatilanteen niin salliessa.

Kotiturnauksessa pelasivat #4 Tomi Nikkinen, #5 Jaan Märdimäe, #8 Petri Rekola, #10 Sami Leinonen, #14 Eero Vattulainen, #17 Jari Tattari, #19 Joonas Tattari, #27 Antti Koivukoski, #44 Mika Vattulainen, #69 Eero Aittokallio, #74 Mika Kurikka, #81 Eetu Piispa #85 Simo Liettilä ja #87 Eino Nokkala. Maalinsuulla loisti #1 Jasper Järvinen.

Ei liveseurantaa


   

   

   

   
Lisää uutisia
Sport Club Hyvinkää
«  Tammikuu   »
Kategoriat