P14 alkusarjat lähellä päätöstä
Julkaistu: 06.11.2023 21.31

P14 alkusarjat lähellä päätöstä

P14 sarjapeleissä on alkusarjojen toiseksi viimeinen kierros pelattu.

SCH Punainen (alempi haastaja) kohtasi Esportilla lohkon kärkipään joukkueet Hawksin ja TU:n. Molemmissa peleissä taisteltiin kovempia vastaan urhoollisesti täydet kolme erää, mutta pisteet jäivät vastustajille 2-11 ja 1-7 lukemin. Punainen lähtee viimeiselle kierrokselle kymmenen joukkueen lohkon sijalta 8.

SCH Valkoinen (ylempi haastaja) lähti Askolaan hieman improvisoidulla kokoonpanolla viime hetken poisjääntien myötä. Yksi pelaaja myös joutui ensimmäisessä pelissä saadun kolhun myötä jättämään pelit kesken. Ensimmäinen peli Indiansia vastaan klaarattiin tehokkaalla viimeistelyllä suhteellisen vaivattomasti 12-4. Toinen ottelu SB Vantaata vastaan oli sen sijaan kaksi ensimmäistä erää tiukkaa taistelua, jossa jouduttiin puolustamaan pitkiä pätkiä ja tappamaan pari alivoimaakin. Vasta kolmannen erän alun pari nopeaa maalia rentoutti joukkueemme ja lannisti vastaavasti vastustajan rynnistystä. Lopulta saatiin voitto napattua 6-0 lukemin mukaan. Alkusarjan viimeiseen peliinsä Valkoinen lähtee paineettomasti kahdeksan joukkueen lohkon sijalta 4.

SB-97/SCH United (alempi kilpa) kohtasi sunnuntaina ensimmäisessä pelissään erittäin kovaa tulosta mm. vuotta nuorempien ylemmässä kilvassa tehneen EräViikinkien joukkueen. Peli oli laadukasta tekemistä ja molemmilla joukkueilla oli vahvat hetkensä. Unitedimme kuitenkin hyödynsi omat paikkansa tehokkaammin ja lopputuloksena hieno 5-1 voitto senhetkisestä sarjakärjestä. Toisessa pelissä vastaan tuli Blackbirds ja myös tämä peli muodostui erittäin laadukkaaksi kamppailuksi. Ensimmäisestä pelistä poiketen United ei saanut paikkojaan oikein hyödynnettyä, vastustaja puolusti keskustan tarkasti ja vei pisteet 1-4 lukemin, viimeinen maali meni tyhjiin. United lähtee viimeiselle kierrokselle erittäin tasaisen yhdeksän joukkueen lohkon sijalta 2.

Parin viikon päästä laitetaan P14 alkusarjat pakettiin.