20
MAR
10.00
Naiset, Naisten III-divari

SCH - Indians  2 - 3

AC Ruskeasuo, Nauvontie 3, 00280

Naisille tappio ja voitto Ruskeasuolla

Naisten edustuksen kolmas sarjapeliviikonloppu pelattiin sunnuntaina 20.11 Ruskeasuolla. Ensimmäiseen peliin asettui vastaan koko alkukauden tiukkaa puolustuspeliä pelannut Indians. Ottelu lähti tunnustellen liikkeelle, kunnes Juulia Huttula avasi maalihanat komealla laukauksella. Ensimmäinen erä mentiin tasaisissa merkeissä tilanteen ollessa 1-0 SCH:lle. Toiseen erään Indians lisäsi karvaustaan ja pallonhallinta siirtyi keltaisille merkittävästi. Indiansin tasoitus tulikin hieman onnenkantamoisella maalin kulmalta, pallo pomppasi pienestä kulmasta sisään ja tilanne oli 1-1. Toinen erä olikin kokonaisuudessaan Indiansin erä ja kolmanteen erään lähdettiin tasatilanteesta. Kolmannen erän alkuun SCH sai karvattua pallon ylhäältä itselleen ja Saara Huurinainen nousi hienosti maalin kulmalta ja tuikkasi pallon vastuttomasti keltaisten verkkoon. SCH:lle 2-1. Tämän jälkeen Indians nosti hyökkäystahtoaan entisestään ja kolmannen erän loppupuoliskoon saivatkin tasoitusmaalin mustien merkkausvirheestä keskialueella. Ja eipä tästä aikaakaan, kun Indians pääsi johtoon melkein identtisellä maalilla edellisestä. SCH taisteli loppuun asti. Tiukka peli päättyi kuitenkin Indiansin 3-2 voittoon.

Seuraavaan otteluun pyrittiin unohtamaan kauden avaustappio ja lähdettiin hakemaan omaa peliä peli-ilon kautta. Tässä sarjassa jokainen piste on ansaittava ja tiukkoja pelejä on tiedossa tulevaisuudessakin. Vastaan marssi Asku. Ottelu lähti hieman nihkeästi taas liikkeelle, mustille ottelujen alut ovat olleet hieman vaikeita. Asku pääsikin avauserän lopulla johtoon hienolla laukauksella. Toiseen erään joukkue tsemppasi ja hieman kokoonpanoja muuttaen tasoitus syntyikin ajassa 20:48 Juulia Huttulan lavasta. Ote siirtyi vahvasti SCH:lle pelin edetessä ja johtomaali syntyikin sentteriksi siirtyneen Huttulan toimesta jo toistamiseen, komea veto yläkulmaan. Toiseen erätaukoon SCH:n 2-1 johdossa. Kolmannessä erässä Huttula täydensi hattutemppunsa braavuurilaukauksellaan ja 4-1 lukemat viimeisteli Tuija Aarniola-Kakkonen vahvan maalineduspelin jälkeen. 2 pistettä Hyvinkäälle matkaan tästä ottelusta.

Seuraavat ottelut pelataan Järvenpäässä, Hi5 Arenassa 10.12. Vastaan asettuu FC Tuusula klo 10 ja Eräviikingit II klo 19. Tervetuloa seuraamaan naisten pelejä!

SCH-Indians 2-3

SCH-Asku 4-1


Tilastot

2 - 3

Indians
1 - 00 - 11 - 2

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista