
Syyskauden neljäs sarjaturnaus pelattiin tutuksi tulleella Tiger Sport Arenalla, jossa vastassa oli sarjan kolmen kärjessä SCH:n kanssa olevat Oilers White ja SB-Pro Valkoinen. Panosta otteluissa riitti siis mukavasti. Kokoonpanossa oli 12 pelaajaa, joten liikkeelle lähdettiin tasan kolmen kentällisen voimin.
Oilers White - SCH
Päivän ensimmäiseen ottelun valmistauduttiin käymällä läpi hyvän keskittymisen ja alun merkitystä, kuten myös koko joukkueen tiiviin puolustuspelin tärkeyttä. Aina ei teoria kohtaa käytäntöä ja Oilers pääsi tekemään nopeasti 2 maalia ensimmäisistä paikoistaan, kun peliä oli ehditty pelaamaan vain 2.38. Tosin 25 sekuntia myöhemmin SCH kavensi lukemiksi 2-1. Ensimmäinen erä ei kuitenkaan sujunut aivan käsikirjoituksen mukaan ja Oilersin johtolukemat olivat 4-1 avauserän jälkeen. Vastustaja oli erässä muutenkin aktiivisempi osapuoli vieden laukaukset 12-5.
Valmennuksen heräteltyä joukkuetta mukaan peliin ja tehtyä kokoonpanomuutoksia, toinen erä oli jo lupauksia herättävämpi. Joukkueen kamppailupelaaminen ja tämän myötä myös puolustuspeli parani selvästi, eikä Oilers saanut montaa paikkaa SCH:n maalilla. Erän loppupuolella SCH viimeisteli kaksi osumaa ja kavensi pelin 4-3:een. Toinen erä oli molemmilta joukkueilta tarkkaa pelaamista, eikä ylimääräistä tilaa annettu kummassakaan kenttäpäädyssä. Tästä kertoo myös poikkeuksellisen vähäinen laukaisumäärä (SCH:lle 4-3).
Juuri kun peli alkoi näyttämään hyvältä, osui 3. erän alkuun musta hetki. Ensin ajassa 30.46 Oilers lisäsi johdoksi 5-3 ja vain 10 sekuntia myöhemmin tilanne oli jo 6-3. Jälleen oltiin kolmen maalin takamatkalla. Hieman ennen erän puoliväliä SCH:n valmennus otti aikalisän ja tiivisti pelaavan kokoonpanon kahteen kentälliseen. Muutoksella oli positiivinen vaikutus ja reilun 3 minuutin sisällä SCH viimeisteli yhtä monta maalia ja nousi tasoihin. Oilers onnistui kuitenkin vielä kerran menemään johtoon, kunnes 2 minuuttia ennen täyttä aikaa Emili Termä tasoitti Polina Dudchenkon syötöstä loppulukemiksi 7-7, mihin voidaan olla tyytyväisiä. Ottelun yksi hahmoista oli Elli Ahonen hattutempullaan, pelaten ottelussa sekä hyökkääjänä että puolustajana.
SCH - SB-Pro Valkoinen
Päivän toisessa kärkikamppailussa kohdattiin naapuripitäjän tuttu joukkue. Otteluun päätettiin lähteä huomattavasti aktiivisemmalla karvauksella sekä ennakkoluulottomalla asenteella, vaikka vastustaja tiedettiinkin kovaksi haasteeksi. Alku lupailikin hyvää, sillä vain 16 sekunnin jälkeen taululla komeili 1-0. SCH:n lisäsi johdoksi 2-0 ajassa 5.22, kunnes SB-Pro ensin kavensi alle minuutin sisään ja hieman myöhemmin tasoitti lukemiksi 2-2. Vain 22 sekuntia ennen erätaukoa saatiin kuitenkin vielä 3-2 johtomaali Tea Pekon viimeistelemänä.
Toinen erä oli vähämaalinen ja sen ainoasta maalista vastasi vierasjoukkue tasoittaen pelin 3-3:een. Molemmat joukkueet kamppailivat pallosta ja puolustivat tarkkaan, eikä ylimääräistä tilaa kentältä tuntunut kovin helposti löytyvän.
Viimeisen erän alkupuolella SCH onnistui menemään jälleen johtoon, mutta niinikään jälleen SB-Pro tuli tasoihin alle minuutti johtomaalista. SCH. sinnikkäs yritys palkittiin vielä kerran, kun ajassa 38.02 syntyi 5-4 -johtomaali hieman onnekkaasta kimmokkeesta vapaalyönnin jälkeen. Reilut kaksi minuuttia ennen täyttä aikaa vastustaja tuli vielä kerran tasoihin, eikä aikalisästä ja kovasta yrityksestä huolimatta nähty enää lisää maalia. Näin päivän toinenkin peli päättyi tasalukemiin, tällä kertaa 5-5 (laukaukset SCH:lle 27-22). Ottelun yksi näkyvimmistä pelaajista ja myös tehokkain pelaaja oli Melissa Männistö, joka keräsi 3 syöttöpistettä.
Päivän jälkeen jokainen haastajasarjan joukkue on kohdattu kertaalleen ennen syksyn neljää viimeistä peliä. SCH on sarjassa edelleen ainoa tappioton joukkue neljällä voitolla ja yhtä monella tasapelillä. Toisaalta voitotkin ovat viime aikoina kiertäneet meitä, sillä saldona on kolme peräkkäistä tasapeliä, joskin kaikki sarjan kärkijoukkueita vastaan. Sarjan kärki on muutenkin äärimmäisen tasainen; peräti 4 joukkuetta on sarjan kärjessä tasapistein ja viideskin joukkue vain pisteen päässä kärjestä.
Voittoja tärkeämpääkin on se, että yksittäisistä vaikeista vaiheista huolimatta - joita jokaisessa pelissä tulee välillä vastaan - on onnistuttu nousemaan mukaan peliin ja parantamaan omaa peliä ottelun edetessä. Vuoden lähestyessä kohti loppua onkin erityisen tärkeää, että jokainen jaksaa ylläpitää hyvää liikettä & yrittämisen halua treeneissä ja keskittyä tekemään pienet asiat mahdollisimman hyvin. Sillä pääsee yllättävän pitkälle myös peleissä.