SCH:n vuosikokous pidetty
Julkaistu: 30.10.2020 00.00

SCH:n vuosikokous pidetty

Sport Club Hyvinkää ry:n vuosikokouksen osallistujamäärä oli suurempi kuin ennakkoon odotin, mutta silti hyvin vaatimaton. Istuvan hallituksen lisäksi paikalla oli kuusi henkilöä. Elämme toki hyvin poikkeuksellista aikaa. Kevään kokous, jossa jäsenmaksut olisi päätettu, jäi pitämättä. Nyt pidetyn vuosikokouksen kanssa pelkäsin kokoontumisrajoitusten tiukkenemista, joka pahimmillaan olisi jäänyt pitämättä.

Alkumuodollisuuksien jälkeen päästiin itse asiaan. Käsittelimme toiminta kertomuksen, tilinpäätöksen sekä toiminnantarkastuksen. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi hallitukselle sekä vastuuhenkilöille vastuuvapauden. Toimintasuunnitelman hallitus päivittää seuran työntekijöiden kanssa yhdessä myöhemmin.

Käsittelimme seuran taloussuunnitelman. Suunnitelma sisälsi myös puheenjohtajalle sekä taloudenhoitajalle maksettavat korvaukset. Seuran jäsenmaksuun ei tullut hallituksen esityksen lisäksi muita esityksiä. Jäsenmaksuksi kaudelle 2020 - 2021 päätettiin 35 euroa. Kokous hyväksyi myös yhdistyksen puheenjohtajalle sekä taloudenhoitajalle maksettavan palkkion. Esitykseen tuli jäsenistöltä myös lisäys varapuheenjohtajan palkkiosta. Milloin varsinainen puheenjohtaja on estynyt, voi hallitus päättää palkkion maksamisesta varapuheenjohtajalle puheenjohtajan sijaan.

Hallituksen kokoonpanoon ei lopulta tullut muutoksia muuten kuin kahden uuden jäsenen lisäyksellä. Allekirjoittanut jatkaa puheenjohtajana vielä yhden kauden ajan ja seuran istuva hallitus jatkaa hallituksessa. Uusina valittiin kaksi varajäsentä, Tuuli Boyd sekä Aino Tuovila.

Sääntömuutos hybridikokouksen järjestämisestä hyväksyttiin myös. Tämä on jatkon kannalta hyvä. Paikallinen läsnäolo tarvitaan aina, mutta sääntömuutos sallii osallistumisen myös muilla tavoilla.

Kokous meni sujuvasti, eikä suuria keskusteluja asioista syntynyt. Omalta kohdaltani olen seuran puheenjohtajana nyt viimeistä kautta. Olen toki sanonut näin aiemminkin, mutta nyt se pitää. Kaudelle 2021 - 2022 tullaan tarvitsemaan uusia aktiivisia seuran hallituksen jäseniä. Toivotaan että maailman tilanteet rauhoittuvat ja saamme vuoden päästä kokoustettua kunnolla. Pullakahvien kera.

Vuosikokouksen pöytäkirja laitetaan materiaalipankkiin sen jälkeen kun pöytäkirjantarkastajat ovat sen hyväksyneet.

Jani Ahola
Puheenjohtaja
Sport Club Hyvinkää ry

Seuran uusimmat