Uusi hallitus on pyöräyttänyt rattaat käyntiin
Julkaistu: 26.09.2021 00.00

Uusi hallitus on pyöräyttänyt rattaat käyntiin

Pari viikkoa sitten luimme uutisen, jossa SCH:n vuosikokouksessa 6.9.2021 ei saatu valittua seuralle uutta hallitusta. Kuluneella viikolla onkin tämän asian suhteen tapahtunut positiivisia käänteitä.

Maanantaina 20.9.2021 järjestettiin SCH:n ylimääräinen vuosikokous, jonne oli löytänyt tiensä tarvittava määrä jäseniä ja innokkaita ehdokkaita, hallitukselle oli tullut myös sähköpostitse ilmottautumisia ehdolle hallitustyöhön.

Hallitus saatiin valittua ja positiivinenkin ongelma tuli vastaan, kaikki halukkaat eivät päässeet nimellisesti hallitukseen, säännöissä mainitaan 3-5 varsinaista jäsentä ja kuusi henkilöä oli ilmoittanut halukkuuden tehtävään. Kaikki ehdokkaat kuitenkin otetaan mukaan hallitustyöhön.

Ylimääräisessä vuosikokouksessa valittiin seuran uudeksi puheenjohtajaksi, P2007 SCH Salamat - joukkueen taustalla jo pidemmän aikaa vaikuttanut, Matti Hautala. Taloudenhoitajan tehtävästä kiinnostuneena kokoukseen osallistunut Johanna Piispa valittiin yksimielisesti seuran taloudenhoitajaksi. Hallituksen jäsenenä jatkaa Timo Rantakömi ja uusiksi jäseniksi valittiin aiemmin varajäsenenä toiminut Susa Meltola sekä Harry Virtanen ja Timo Näreaho. Varajäseniksi hallitukseen valittiin varajäsenenä jatkava Tuuli Boyd sekä Juha Koskinen ja Lasse Meltola.

Valitut, kokouksessa paikalla olleet, jäivät heti kokouksen jälkeen keskustelemaan keskenään ja heti alettiin etsiä sopivaa aikaa uuden hallituksen järjestäytymiskokoukselle.

Hallituksen järjestäytymiskokous pidettiin perjantaina 24.9.2021. Alkuun esittäydyttiin ja tutustuttiin vapaan keskustelun lomassa. Puheenjohtaja ja taloudenhoitaja olivat tulleet valituiksi jo ylimääräisessä vuosikokouksessa, joten nyt vuorossa oli varapuheenjohtajan ja muiden vastuualueiden jakaminen. Varapuheenjohtajaksi valittiin Susa Meltola. Susa jatkaa myös seuran varasto- ja varustevastaavana. Muut vastuualueet ja vastuuhenkilöt tarkentuvat, kunhan seuran palkattujen/palkattavien työntekijöiden tuleva työnkuva tarkentuu. Agendalla oli heti alkuun isoja asioita mahdollisen rekrytoinnin ja tukihakemusten muodossa.

Pyörät on pyöräytetty käyntiin, tuleva viikko alkaa perehtymisen merkeissä ja toivottavasti kuulemme pian lisää uutisia.

"On kyllä hyvä fiilis tästä porukasta, kiitos kaikille", kuului kokouksen jälkeen, johon koko hallitus yhtyi.

Seuraavan kerran hallitus kokoontuu 13.10.2021 tai tarpeen vaatiessa.

Hallituksen tavoittaa vanhaan tapaan sähköpostitse hallitus@sch.fi. Otamme mielellämme kehitysehdotuksia ja ideoita vastaan, viedään yhdessä yhteistä seuraamme eteenpäin.

Seuran uusimmat