Onko SCH seuraava Ponteva?
26.9.2019 22:43 Uutisointi / Pääsivusto

Onko seuralla kaikki kunnossa?

Hallituksen eroaminen ja ajankohta ovat herättäneet suurta huolta seuran sisällä. Hallituksen toimia on moitittu, seuran arveltu velkaantuneen yli kestämättömän rajan, edustusjoukkueisiin on pumpattu rahaa joilla heidän toimintansa (ja palkkansa?) saadaan maksettua ja sikariportaan viettäneen kosteita iltoja seuran piikkiin. Kovia syytöksiä satelee mutta harva niistä uskaltaa tulla keskustelemaan suoraan.

Miksi meillä ei tällä hetkellä sitten ole hallitusta? Minun aikanani hallitus on mennyt kokonaisuudessaan uusiksi jokaisessa vuosikokouksessa. Aina sinne on korvasta revitty vanhoja jääriä takaisin, jotta hallituspaikat saataisiin täytetyksi. Sääntöjemme mukaan hallitukselle valitaan puheenjohtaja, 3-5 varsinaista jäsentä sekä kolme varajäsentä. Laki on tämän suhteen pakottava. Seura ei voi toimia ilman hallitusta, emmekä me myöskään pysty toimimaan omia sääntöjämme vastaan. Määrien on siis täytyttävä.

Joka vuosi nämä paikat on olleet hankala täyttää ja vuoden 2018 vuosikokouksessa mentiin jo todella tarkalle. Vastentahtoisia jäseniä hallitukseen tuli kolme ja yksi vapaaehtoinen. Varajäseniä varten jouduimme soittelemaan ja ottamaan varajäseniksi molemmat seuratyöntekijämme. Lopputuloksena oli puheenjohtaja, neljä hallituksen jäsentä sekä kolme varajäsentä. Tämän vuoden vuosikokoukseen osallistui kahdeksan henkilöä, joista yksi ilmoitti kiinnostuksensa varajäseneksi. Muita paikkoja ei olisi saanut täytettyä.

Ongelma mikä tästä seuraa, tulee käsittelyyn seuran ylimääräisen vuosikokouksen kohdassa "7. Sport Club Hyvinkää ry toimintamahdollisuudet". Mitä pitää siis tehdä että saamme toimivan hallituksen? Mitkä ovat seuraukset jos emme ole kokouksen edellisessä kohdassa hallitusta kasaan saaneet? Ainakin tulee jälleen uusi kokous, jossa yritetään saada hallitus kasaan. Jos sekään ei onnistu, äänestetään seuran purkutoimien aloittamisesta. Tästä toimesta vastaa vanha hallitus. Se olisikin surkea päätös omalle hallitusuralleni! Viimeisenä tekona purkaa nuorten ja aikuisten liikuttamisen kannalta merkittävä, ja minullekkin rakas urheiluseura.

Velkaantumisesta ja edustusjoukkueista. Sekä miesten että naisten edustusjoukkueet maksavat itse jäsen- sekä kausimaksunsa, eikä palkkapelaajia ole. Edellisen kauden toiminnasta seura maksoi Miesten Edustuksen valmentajalle bonuksen, joka tuli joukkueen harjoittelun tason nostamisesta. Palkkio oli kolminumeroinen muodollinen muistaminen. Velkaa seuralla itsellään on tällä hetkellä nolla euroa, mutta joukkueilla on joitan laskuja jotka eivät vielä ole menneet maksuun. Velkaa joukkueetkaan eivät kuitenkaan ole. Varoja, ennen kuin lähellekkään kaikkia seuran jäsenmaksuja on saatu, on päätilillä noin 8000 euroa. Se on siis sama summa joka puskurista on jäljellä. Tilanne kohenee huomattavasti kun seuramma jäsenet maksavat, juuri laskutukseen tulleet, jäsenmaksu-, kerho- sekä kilpailutoimintalaskunsa. Lisäksi jäsenistön aktivoituminen laskujen maksussa helpottaisi, jotta ei tarvitsisi kirjata 3000 euron jäsenmaksutappiota kirjanpitoon. Minun näkemykseni mukaan harjoittelu-, ja kilpailumahdollisuudet tulisi evätä kunnes maksut on maksettu. Mutta maksamattomuuteen voi olla moninaisia syitä, eikä näin järeä lähestyminen voi aina olla oikea vaihtoehto. Se että miten nämä rahat tulevaisuudessa saadaan paremmin perittyä, on uuden hallituksen asia.

Kosteista illoista... Omana mukanaolo aikanani olemme kyllä käyneet hallituksen kanssa ruokailemassa esimerkiksi pikkujouluja tahi kauden päättäjäisiä. Nämä on maksettu yhtä kertaa lukuunottamatta itse. Lasku meni seuran edustuskuluihin silloin, kun mukana oli salibandyliiton olosuhdepäällikkö, Martin susien edustaja, kaupungin edustajia kaksinkappalein sekä meidän seuramme hallituksen edustus. Olimme kutsuneet kokouksen koolle juuri kaupunkimme harjoitteluolosuhteiden vuoksi. Tässäkään tapahtumassa ei tarjoiltu muuta kosteaa kuin vettä. Olemme tosin joissain hallituksen kokouksissa hankkineet pullakahvit seuramme piikkiin.

Asioita joita jokaisen olisi hyvä muistaa;
- Toimihenkilöiden olisi hyvä osallistua seuramme järjestämiin tapahtumiin, jotta niitä ei tarvitsisi perua liian vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Ne olisivat aivan mahtavia tilaisuuksia kehittää omaa osaamistaan, sekä keskustella seuramme asioista.
- Vuosikokouksiin saa osallistua. Periaatteessa kuka vaan saa tulla paikan päälle kuulemaan, mutta puhe-, ja äänioikeutta varten tulee olla yhdistyksen jäsen. Tähän helpotukseksi on myös tehty, keväällä ylimääräisessä vuosikokouksessa, päätös alaikäisen edustusmahdollisuudesta. Se vaan ei vielä ole lainvoimainen.
- Sport Club Hyvinkää ry on organisaatiorakenteellisesti aivan erilainen kuin Ponteva. Meillä jokainen joukkue on omakohtaisesti vastuussa oman joukkueensa toiminnasta ja taloudesta. Jokaisella joukkueella on oma tili, ja seuralla oma päätili. Toki toimimme yhden y-tunnuksen alla, joten hallitus on vastuussa myös joukkueistamme. Joukkueen talouden tulisi olla vanhemmille läpinäkyvä vanhempainiltojen kautta, jos näin ei ole, toimivat joukkueen toimihenkilöt yhteisestä ohjeistuksesta poiketen. Seuran talous on parhaiten nähtävissä varsinaisessa vuosikokouksessa aina tilikauden jälkeen. Tilikautemme, kuten toimintakautemme päättyy joka vuosi huhtikuun 30. päivä.
- SCH hallitus ei saa toiminnastaan seurassa palkkaa, palkkiota tai muitakaan luontaisetuja (paitsi satunnaiset pullakaffeet). Hallituksen palkasta tai palkkioista, tai niiden olemattomuudesta päättää vuosikokous.

Seuramme tilanne on mielestäni hyvä. Hallitus joutuu tekemään välillä kipeiltäkin tuntuvia päätöksiä, sekä puuttumaan joukkueiden arkeen. Silti pääsääntöisesti minusta tässä kaikessa on paljon enemmän hienoa ja hyvää, kuin kipeää ja hankalaa. Vaikeita hetkiä tulee varmasti jatkossakin, tämä ei tosin ole sellainen, mutta nekin saamme varmasti selätettyä. Se ei onnistu keneltäkään yksin, vaan siinä tarvitaan aina meitä kaikkia. Me, hallitus, työntekijät, toimihenkilöt, harrastajat sekä vanhemmat kaikki olemme tärkeitä, jotta ylipäätään voi olla olemassa semmoinenkin seura kuin SCH. Kukaan meistä ei ole vain seuran jäsen, vaan me olemme seura itse. Olkaamme siis ylpeitä siitä mitä olemme saavuttaneet, ja tehdään yhdessä töitä, jotta voimme saavuttaa vielä enemmän!

Jani Ahola
Puheenjohtaja
Sport Club Hyvinkää ry





   
Lisää uutisia
Sport Club Hyvinkää
«  Lokakuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031
 
Kategoriat